Omenoissa piilee onni

Omenakausi on parhaimmillaan. Hienoa! Omenat ovat terveellisiä ja näppäriä ottaa välipalaksi. Asiasta tekee hankalan se, etten ole niin hirmuisen ihastunut tuoreisiin omenoihin, mikäli ne ovat vielä hiukan liian happamia. Jatkojalostuksen huono puoli on se, että useimmiten omenasta jalostetaan jotakin ei-niin-terveellistä tavaraa, kuten omenahilloa (kiloittain sokeria), uuniomenoita (sokerin lisäksi voita) tai omenapiirakkaa (voi, sokeri, kerma ja rahka). Ainakin meidän perheessämme syyskauteen sijoittuu kummallinen leipomuspiikki.

Palatakseni omenain hyviin puoliin, aina syntyy omenajätettä. Tässä tarkoitan jätteellä sellaisia omenoita, jotka eivät nirppanokkaisille ihmisille (koko länsimainen ökykansa) käy ravinnoksi. Niinpä hevoiset – eläimistä jaloimmat – viettävät kissanpäiviä syysaikaan saadessaan ihmiskunnalle kelpaamattomia herkkuja ruoka-astioihinsa. Tähän herkutteluun lukeutuvat myös porkkanat, jotka ovat väärän mallisia kaupan vihannesosastolle.

Myös hillo- ja mehumarkkinat kotitalouksissa hyödyntävät tehokkaasti hiukan epäilyttävän näköisiä hedelmiä, mutta varmasti myös moni kaupunkilainen (jolla ei ole hevosia naapurustossa) ajattelemattomuuksissaan heittää ruhjoutuneet, mutta terveet omenat biojätteeseen tai pahimmassa tapauksessa roskakoriin. Tekeeköhän kukaan tässä yhteiskunnassa minkäänlaista kampanjointia vajavaisten puutarhatuotteiden hyötykäytön puolesta? Syytä olisi, sillä omakotialueilla kierrellessä näkee hurjat määrät maahan tippuneita hedelmiä, joille tallikansa löytäisi käyttöä kyllä.

Ugh, olen paasannut.

Post script
Oi onnettomuutta, jos ryhtyy kirjailemaan silloin kun ei pitäisi...