tiistai 29. tammikuuta 2008

Leenan perimmäinen olemus

Blogisurffaus on antoisaa. Rouva Perttulan innoittamana googlasin itseni, eli sanat "Leena on". Tulos on häkellyttävä:
  • Leena on valmistautunut eläkkeelle lähtöön jo pidemmän aikaa.
  • Leena on kehittänyt erityisesti raskaana olevien päihteenkäyttäjien hoitotyötä.
  • Leena on liimanhaistaja.
  • Leena on teoillaan osoittanut olevansa saamansa luottamuksen arvoinen.
  • Leena on myös pohtinut naisten mahdollisuuksia tekniikassa.
  • Leena on seurannut läheltä miten oman käden taitojen arvostus on Suomessa pikkuhiljaa hiipunut.
  • Leena on päivittänyt taitojaan vuosien aikana useilla alan värjäys-, leikkaus- ja kampaamokursseilla.
  • Leena on tunnetuin tieteentekijä.
  • Leena on pitänyt kotonaan pyhäkoulua vuositolkulla.
  • Leena on työkyvyttömyyseläkkeellä ja elää sairautensa kanssa päivän kerrallaan.
  • Leena on pitkälle koulutettu hevosammattilainen.
  • Leena on tutkijana Tampereen yliopistossa.
  • Leena on ehdokkaana SDP:n listalla.
  • Leena on valmistunut EtnoBik® Bollywood-ohjaajaksi maaliskuussa 2007 ja Pro-ohjaajaksi elokuussa 2007.
  • Leena on puolestaan käynyt töissä sekä lukenut etnomusikologian pääsykokeisiin.
  • Leena on ollut kymmenisen vuotta ruotsalaisen bonsaiseuran, Svenska Bonsaisällskapin jäsen.
  • Leena on vuorotteluvapaalla, ja työskentelee yliopiston kirjastossa, Tampereella.
  • Kertakäyttökulttuurille Leena on tosi vihainen.
  • Leena on kirjoittanut kaksi kirjaa.
  • Leena on hellä ja hyvä perheenäiti, jota koko perhe rakastaa ja kunnioittaa sekä tukee haasteissa.
  • Leena on Suomen kolmanneksi kaunein Miss Suomi ja komea oli hänen uransakin.
  • Leena on loistava esikuva junnuille.
  • LEENA ON TILAISUUDENTEKIJÄ.
  • Pyydettäessä Leena on valmis antamaan erilaisia kasvatusvinkkejä.
  • Leena on lyhenneys Helenasta.
  • Yleisesti Leena on erittäin ystävällinen ja rauhallinen, mutta myös hivenen itsepäinen.
  • Hoidettaessa Leena on rauhallinen ekä vähästä hätkähdä.
  • Leena on kuulunut elämääni aina.
  • Leena on hakenut lähestymiskieltoa, mutta se on evätty.
  • Leena on Annelin serkku.
  • Leena on Arvin serkku.
  • Leena on ryhtynyt puuhaan, joka ei kovin monia kiinnosta.
  • Leena on samalla tekniikalla tehty kuin monet muutkin nukkeni.
  • Leena on hyvin voimakas persoona.
  • Leena on nukkunut pois.
  • Leena on. Kari on. Mikko on. Liisa on. Matti on ...
  • Leena on avannut silmäni kohtaamaan todellisuuden, että marihuana ei todellakaan vahingoita ketään.
  • Lojaali Leena on fyysisesti ja henkisesti luotettava jengikamu ja aina hyväntuulinen tyttö.
  • Leena on kymmenen vuoden ikäinen ja haluaa tulla aikuisena leipuriksi.
  • Leena on jo vanha tekijä näissäkin kuvioissa: Hän kasvattaa ja kerää itse yrttejä.
  • Leena on erittäin kunnianhimoinenja voitontahtoinen, mutta kaikki tapahtuu kuitenkin vain koiran ehdoilla. (Tähän on mainittava, että kyseessä oli Leena Välimäen TOKO-kurssi 12.8.2007.)
  • Hoitaessa Leena on vähän turhankin säikky, varsinkin kiinni ollessaan se säikähtelee kaikkea traktoreista ja polkupyöristä putoavaan kaviokoukkuun ja takana siirrettävään heinähankoon.
  • Leena on kokeneiden ihmisten ratsu.
  • Leena on lupautunut tekemään asialle jotakin.
  • Leena on ühtaegu nii õnnelik kui kurb.
  • Leena on alan helmi.
  • Leena on viisas kuin Einstein.
Tähän voi olla hyvä lopettaa. En ota kantaa siihen, olenko analyysin kanssa samaa mieltä.

4 kommenttia:

Veera kirjoitti...

No huhhuh! Kylläpä oot viisas ja tieteellinen, vähän ehkä "eläimellinenkin" ja toi marihuana-osasto on kyllä pikkuisen arveluttavaa! Miksei mulla oo Arvi ja Anneli -nimisiä serkkuja vaikka ollaan samaa sukua, häh?!

Unknown kirjoitti...

Mene ja tiedä. Mutta Google tietää.

Veera kirjoitti...

"Leena on unohtanut päivittää bloginsa helmikuulle"...

Veera kirjoitti...

Mitäs Kannuksessa?

Sä et oo nykyään enää naamakirjassa? Höh. Ja blogeissakin on MELKO hiljaista...