Maltti on valttia

Uhhh... Huomaan, että olen todellakin urheiluhullu, sanan varsinaisessa merkityksessä. Sunnuntaina päätin lähteä lenkille. Taustoja selvittääkseni lienee paikallaan kertoa, että aiempi (=alkukesästä laskien, kun sain uudet juoksukengät) lenkkeilyurani on rajoittunut kahteen lenkkiin: ensimmäisen hölkötin ennen juhannusta, toisen viikko sitten. Molemmilla kerroilla ajatuksenani oli kiertää läheinen Mannerheimin kallion lenkki. Ensimmäisellä kerralla eksyin ja kiersin koko Leinola–Linnainmaa -kompleksin, toisella kerralla löysin sen etsimäni 4 km lenkin.

Jälkimmäinen, onnistunut lenkki oli siis viikko sitten sunnuntaina, kun isännyys poti vielä maratonin aiheuttamaa kankeutta. Lenkistä jäi hyvä olo, eikä se totta puhuen edes tuntunut missään. Niinpä ajattelin viime sunnuntaina, että taitaa olla aika siirtyä pidempiin juoksuihin. Het' kerta heitolla nykäisin Holvasti–Atalan ympärijuoksun (n. 8,5 km) ja koskapa en malttanut olla perheestäni erossa kovin kauaa, tähtäsin tunnin aikaan. Tästä seurasi se, että keskisyke oli matkalla 164.

S-Marketin kohdalla piti heittää pari mielialanappia (=Siripiri) poskeen ja ajattelin, että oikaisen Mäentakusenkadun kautta. Glukoosin vaikutuksen alaisena tein kuitenkin ratkaisuni ja jatkoin liikennevaloista suoraan sen sijaan, että olisin valinnut lyhemmän reitin oikealle. Juoksu kulki ja otinpa vielä parinsadan metrin loppukirinkin. Olo oli varsin mainio illalla.

Ettei tekoni kuulostaisi liian sankarilliselta, palataanpa hetkeksi tämän blogimerkinnän alkuun: "Uhhh..." Miksei kukaan kertonut, että juokseminen sattuu jälkikäteen?! Vaikka sunnuntaina olo oli hyvä, niin aamu aamulta jalat ovat vain kipeämmät. Ei auta venyttely, ei auta Ice Power. Tänään aion kyllä kipujani uhmaten suunnata salille, koska elän vakaasti siinä uskossa, että liikunnan aiheuttama kangistuminen on pahin tuskan aiheuttaja. Pieni verryttely tekee varmaankin hyvää. Tässä välissä on mainittava, etten ikimaailmassa menisi sykejumppaan tässä tilassa, ellen olisi maksanut salijäsenyydestäni puoltasataa euroa tältä kuukaudelta!

Maratoonarin urani etenee siis hiljalleen askel askeleelta. Taidan ottaa vaarin Juoksija-lehden neuvoista: maltillisuus on valttia kestävyystreenissä. Vetojakin pitää tehdä, mutta ne eivät saa olla liian rankkoja (juu, ja 8 km veto on liian rankka henkilölle, joka on tosissaan lenkkeillyt kahdesti eläessään).

Täytynee myös laittaa itsensä unikouluun. Kuulemma alkuun pitäisi mennä joka ilta nukkumaan siten, että on mahdollisuus nukkua seuraavat kymmenen tuntia. Vaatii unikoulu pientä uudelleenorganisointia: joka ilta näyttää kännykän herätyskello jotain sen tapaista, että 7 tuntia 23 minuuttia herätykseen. Yleensä tämän jälkeen jään vielä koukkuun johonkin hömppäromaaniin, joten kymmenen tunnin yöunet ovat haave vain...

Ugh, olen puhunut. "Pieni ankan poikanen..."