Neuroottista elämää

Otsikko sopii huonosti tekstikokonaisuuteen, mutta viittaan sillä blogiaktiivisuuteeni. Se on kärsinyt, koska olen ollut aikeissa kirjoittaa matkastani Suureen Maailmaan, mutten ole saanut aikaiseksi. Tuon aiheen jälkeen mieleeni on tullut monta uutta syytä blogata, mutta en ole voinut kirjoittaa uusista aiheista, ennen kuin olen purkanut vanhat ajatukset kirjalliseen muotoon. Neuroosi?

Yhtä kaikki, nyt iskin taas sormeni näppäimistölle. Edellisen merkinnän jälkeen on tapahtunut ainakin:

• kävin Englannissa
• Tampere United voitti mestaruuden
  
• talvi tuli

Eipä tuosta vielä oikein listaksi taida olla. Ainakaan luetelman kohdat eivät ole keskenään saman arvoisia. Totta puhuen en esimerkiksi TamUn menestyksestä tietäisi tuon taivaallista, ellen olisi sattunut vanhempieni luona selaamaan urheilukanavaa vahingossa.

Ehkä merkittävin luetelman tapahtumista on käyntini ulkomailla. En ole nimittäin tehnyt moista vuosikausiin. Britteinsaarilla en ole tainnut poiketa kuunaan.

Kokemus oli mukava. Olin epäilyttävän näköinen ja jouduin heti Helsingissä turvatarkastettavaksi. En jäänyt kiinni.

Oxford oli hieno. Tykkäsin. Heathrow oli suuri ja palatessa Helsingin kone myöhässä. Läppärilaukku joutui ruumaan, mutta onneksi kone mahtui käsimatkatavaroihin. Ruumassa olleet matkatavarat tulivat kotiin vasta seuraavana päivänä. Säästyinpä kantamiselta. Matkustaminen oli kivaa ja voisin kokeilla toistekin. (Tässä mainittakoon, että myös konferenssi oli erittäin antoisa. Suosittelen.)

Talvikin on ihana! Tänään paistaa aurinko ja pakkasta on sopivasti. Loistava keli nousta hevosen selkään.

Autoilu talvella on oma lukunsa. Tähän mennessä katastrofeilta on kuitenkin vältytty. Sisätilanlämmitin olisi kyllä kiva. Pitää ottaa yhteyttä asentajaan.

Syystä että bloggaaminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle, on ajatuksia vaikea koota ja pitää koossa. Siksipä vaikenen ja totean, että ihmiselämä on arvaamaton: koskaan ei tiedä.