lauantai 9. kesäkuuta 2007

Pentu tuli taloon

Lysti koiranen
Jos joku on ihmetellyt vaitonaisuuttani blogissa, hän ihmetelkööt jatkossakin. En aio selittää syitä ja tekosyitä sen tarkemmin. Joskus ei vaan.

Sillä aikaa perheessämme on puuhattu. On järkätty kellari uuteen uskoon, uudistettu perheen pyykkijärjestelmä, rakennettu aita eteiseen ja järestelty kaappeihin tilaa. Kevät- tai kesävimmastakin voisi puhua, mutta yksi syy kaikkeen uurastukseen on kuvassa näkyvä karvaturri.

Lysti, eli Secret Affair's Yes I Can Boogie muutti meille tänään. Automatka oli hikinen ja läähätyksen sävyttämä, mutta pikkuneiti jaksoi matkan oikein hyvin. Matkan aikana ilmeisesti leimautui allekirjoittaneeseen aika tehokkaasti, koska autosta poistumisen jälkeen turvautui hetken aikaa kaikissa epävarmoissa tilanteissa häneen.

Lysti on nimensä mukaisesti aika lysti. Illan on ollut aika hiljaista maata, mutta oikein ystävällinen ja rakastettava. Eiköhän tuo leikkikin lähde sujumaan, kun kuviot tulevat tutuiksi. Metsässä tykkää jo touhuta, mutta parkkipaikka on iso, avara ja vähän liian jännittävä. Nyt kyllä tyttö uskaltaa jo itse kävellä sen laidalta toiselle, mutta jos pysähdytään, on paras tulla lahkeisiin vähän huokaisemaan.

Lapsia Lysti vähän alkuun vierasti. Kukapa ei, jos tulevat kikattaen ja vauhdilla vastaan? Nyttemmin, lasten rauhoituttua, koiruus tykkää pyöriä heidänkin sylissään ja leikkiä lasten leikkejä, eli nuolla naaman puhtaaksi, maistaa vähän hiuksia ja kiipeillä selässä, jos sattuu lattialla istumaan.

Sisäsiistiksi opettelu on alkanut hyvin. Yksi hätäpisu pääsi eteiseen, kun Lystikki pelästyi kovaa ääntä. Muuten tarpeet on tehty lähimetsään oikein mallikkaasti. Onhan tuo vielä ihmisten viitseliäisyydestä kiinni, mutta lähtee varmasti hyvin sujumaan.

Koira on viisas. Nyt se nukkuu. Pitäisi varmaan itsekin.
Posted by Picasa

1 kommentti:

Marika kirjoitti...

Onnea uuden perheenjäsenen johdosta!