maanantai 18. marraskuuta 2013

Ruohonjuuritasolla

Minulla on selvästi liian korkea kynnys tarttua toimeen tämän blogin kirjoitusten kanssa. Olen pienehkössä mielessäni suunnitellut jo monen monta blogimerkintää viimeisen parin kuukauden ajalta, mutta silti tänne blogiin asti ei ole siirtynyt tekstin tekstiä. Tähän on tultava muutos. Siispä aloittakaamme.

Kouluvuoden alkutaipaleella opimme, kuinka tehdään nurmikko. Jotenkin nurmikon perustaminen on kummitellut mielessäni aina vähän sellaisena "liian haastavaa hommaa, että viitsisi sen vaivan  nähdä kotipihasssa" -juttuna, mutta sain huomata, että väärässä olin. Toki meitä oli koko joukko tarttumassa toimeen tuon 6x8 metrin alueen kanssa, mutta joka tapauksessa minulle jäi sellainen kuva touhusta, että ehkei se olekaan ylivoimaista saada hyvää jälkeä aikaan.

Nurmikon perustaminen etenee seuraavalla tavalla.

1. Jyrsintä

Alue, jolle uusi nurmikko perustetaan, jyrsitään jyrsimellä tai muuten myllätään käsityökaluja käyttäen huolellisesti.

2. Alueen siivoaminen

Poistetaan ylimääräiset kivet, kannot, juuret ja muut moskat. Hyvänä apuna tässä on ihan perus rautahara. Mitä vähemmän rikkaruohojen juuria mullan joukkoon jää, sen helpommalla alueen hoidossa pääsee jatkossa.


3. Peruslannoitus
Syksyllä lisätään PK-, keväällä NPK-lannoitetta. Myös kalkitus tehdään nurmikkoa perustettaessa. Noudata lannoittamisessa valmistajan antamia lannoitemääriä.

4. Alueen tasaus 
Tarvittaessa alueelle tuodaan lisämultaa (puutarhamulta) ja alue tasataan haraamalla.

5. Jyrääminen
Kylvettävä alue jyrätään käyttämällä vedellä täytettävää tai verkkojyrää. Kotikonsteina voi käyttää vaikkapa lannoitesäkeillä täytettyä tynnyriä jyräämiseen. Tärkeää on tehdä alustasta tarpeeksi tiivis ja tasainen. Kengänjälkiä ei juuri saisi pintaan painua, kun jyräämisen jälkeen alueella kävellään.

6. Mittaaminen ja kylvö
Alue mitataan ja saadun mittaustuloksen perusteella lasketaan siemenmäärä. Nurmikko kylvetään aina kaksisuuntaisesti ristiin eli esimerkiksi neliömetri kerrallaan kylvetään viistoon kulmasta kulmaan ensin toiseen suuntaan ja sitten vastakkain ristiin toiseen diagonaaliin.

7. Jyrääminen
Alue jyrätään siementen päältä, jolloin siemenet painuvat sopivasti kasvualustaan.

8. Kastelu
Alue kastellaan tarvittaessa. Poutasäällä kastellaan kylvön jälkeen huolellisesti, mutta jos maa on valmiiksi märkä tai sataa, ei kastelua tarvita. Myöhemmin kastellaan tarvittaessa.

Ihan helppo homma siis! Teoriassa kyllä, mutta loppujen lopuksi golfkenttänurmen kaltaiseen pihanurmeen saa nähdä aika paljon vaivaa etukäteen ja vielä hoitovaiheessakin. Omassa pihassani olen tullut siihen tulokseen, että voikukka-apilameri on oikeastaan aika kaunis. Ja lapset rakastavat tehdä seppeleitä!


Ei kommentteja: