tiistai 9. joulukuuta 2014

Istutushommia

Palataanpa hetkeksi syksyyn ja työssäoppimisjaksolleni. Pääsin hankkimaan rutiinia pensaiden istuttamisessa. Harjoituskohteena istutin opiskelijakollegani kanssa erään omakotitalon aronia-aidan uudelleen. Aita tuli rivitaloyhtiön ja omakotitalon rajalle, jolta oli poistettu vanhat pensaat ja maahan oli kaivettu putkia. Uusi multa oli tuotu aiemmin paikalle, mutta kasvoi tataria ja muuta rikkaa melko tiiviisti. Urakkamme alkoi siis kitkemishommalla. Ajoimme rikkaruohoja monta peräkärryllistä kaupungin kompostikasaan, vaikka silmämääräisesti näytti ensin, että eihän tuossa kauaa mene.


Heinää ja tataria. Aidanteesta kai sekin menisi?

Kitkemään vain!

Tällainen slipoverikaveri tuli meitä tervehtimään. Aika komea!
Siistimisen jälkeen ajelimme jyrsimellä istutusalueen pariin kertaan. Paikoitellen maa oli todella kovaa ja uutta multaa oli vain hieman pinnassa. Lisäksi teimme hauskoja löytöjä vanhan maatilan(?) maapohjasta. Kuten omassa pihassammekin, oli myös tuolla pidetty ilmeisesti kaatopaikkaa takapihalla. Onneksi kovin suurta kaatopaikkakuormaa ei tarvinut kerätä, vaan riitti, kun poimimme lasin palasia ja vanhoja lääkepulloja taimipurkkeihin.

Hieman eri näköistä kuin tuolla ensimmäisessä kuvassa, eikö?


Taimet olivat odotelleet kaupungin taimistolla jonkin aikaa purkeissaan, joten teimme niille tehokkaan upotuskastelun taimiston rannassa. Nostelimme ne siis yksitellen järveen ja pidimme siellä, kunnes ilmakuplia ei enää noussut pintaan.

Taimet odottelivat taimistolla.
Hetken jo pohdin, että hoituisiko homma sillä, että peruuttaisi vain tuosta tarpeeksi pitkälle.
Nostelimme kuitenkin taimet vähän kerrallaan köllöttelemään veteen...
...ja upotimme yksitellen tai pareittain vähän syvemmälle pulputtelemaan.

Tuossa hommassa kyllä tuntui siltä, että tämä on sitä, mitä ihmisen juuri pitääkin tehdä aamulla ennen kahdeksaa...

Hiljaista, raikasta, lämmintä... Ihanaa.

Mittasimme istutusalueen ja merkitsimme tasaiset istutusvälit merkintämaalilla. Nostelimme vielä taimet kohdilleen ennen kuoppien kaivamista. Tarkistimme tietysti myös, että taimet ovat sitä, mitä pitikin ja että juuristo oli hyvässä kunnossa. Kun kaikki oli hyvin, istutimme hienon ja siistin aronia-aidan paikalleen.

Siinä ovat rivissä kuin köyhän talon porsaat.

Etiketistä nähdään kaikki oleellinen taimeen liittyen. 

Juuristo oli hyvässä kunnossa. 

Talon asukas kävi muutamaan kertaan jutulla luonamme ja neuvoimme hänelle, että pensaita kannattaa kastella, kun tuolloin sattui olemaan hieman loppukesän helteitä jäljellä. Lisäksi kerroimme, että pensaiden juurelle kannattaisi laittaa haketta, jotta rikkaruohot eivät niin helposti pääsisi nousemaan uudelleen.

Ensimmäinen pätkä istutettuna.
Ja toinen pätkä Sorbuksista eteenpäin.
Tässä vielä Sorbuksilta tuonne alkupäähän päin kuva.

Täytyy sanoa, että olimme kovasti tyytyväisiä lopputulokseen, jota katselimme kohteen jättäessämme. Olihan siinä urakkaa, mutta taas piti todeta, että kannatti!

Ennen tehotiimin iskua. Tuo "aita" mattotelineen takana on sitä rikkaruohorintamaa.


Iskun jälkeen. 

Jälkeen-kuvissa paistaa aina aurinko!

Tämä oli siis harjoitusta. Seuraavalla kerralla kerronkin sitten näyttökohteestani. Sitä teidän ei tarvitsekaan odottaa kovin kauaa.

Ei kommentteja: