Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Uusi vuosi, vanhat tavat?

Lupauksista huolimatta ei näytä vilkkaammalta tämä blogi tänä vuonna.

Kiitos kysymästä, vuosi on alkanut ihan hyvin. Vuoden vaihde oli yhtä juhlaa: esikoinen täytti puolenkymmentä vuotta ja pitihän sitä juhlia niin lasten kuin sukulaistenkin kanssa. Rimsremssa päätti pitää naamiaiset – sukulaisille. Se oli hauskaa ja mummut ja papat pukeutuivat mallikkaasti. Ketään ei nähty ilman naamiaisasua.

Naamiasiasun takana piileskelee yhä uusin perheenjäsenemme, työnimeltään Ötsky. Eilen kävimme kurkistamassa Ötskyn salaiseen kammioon ja siellähän tuo vilkutteli ja potki seiniä (vähissä on aktiviteetit). Samalla "estimated time of arrival" siirtyi heinäkuun alkupuolelta loppupuolelle. Mutta älkää kyselkö tarkemmin. Ajallaan eivät ole aiemmatkaan saapuneet.

Heinäkuuta odotellessa. Onneksi pian on kevät ja loppuu tämä syksy.

torstai 20. joulukuuta 2007

Joulu on taas

Mihin tämä vuosi hävisi? Lueskelin blogiarkistoa, koska tulin uteliaaksi, millainen olikaan joulukuu 2006. Kovasti paljon oli samanlaisia ajatuksia kuin nytkin: kiirettä töissä, joulun ja levon odotusta, musta maa, lumenkaipuuta...

Nyt on enää yksi yö siihen, että päivä alkaa jälleen pidentyä ja kohta jo kevättintit tirskuvat puun oksilla ja purot solisevat valkovuokkojen reunustamina. Noh, puron solina ei ole tainnut lakata vielä missään vaiheessa, mutta väittäisin, että valkovuokkoja harvemmassa paikassa näkyy.

Jouluahjaostoksia olemme tehneet maltillisesti. Antaminen on hirmuisen mukavaa puuhaa, mutta kun on tuo finanssipuoli niin rajallinen. Itse voin todeta, että olemme saaneet lahjoista parhaan. Toimitus viipyy vielä heinäkuulle, mutta paketti kasvaa jo kovaa kyytiä. Se ei pääse unohtumaan, kun kulkee koko ajan mukana. :)

Toivotan kaikille uskollisille lukijoille rauhallista joulun aikaa ja tarmoa vuodelle 2008!

Ps. En lupaa mitään, mutta voisin koittaa aktivoitua blogissani paremmin ensi vuoden puolella. Kerrottavaakin voisi olla enemmän...

maanantai 20. elokuuta 2007

Yhteinen kieli

Muuton myötä saimme uudet naapurit. Lapset löysivät toisensa nopeammin kuin olisin arvannutkaan. Eilen Ada järkkäsi treffejä ikäisensä pojan kanssa oikein urakalla, kysymättä äidiltä, ja osa ajankohdista meni tietysti heti mönkään muiden menojen vuoksi. Hyvä, että tyttö äkkäsi mennä kertomaan muutoksista, ettei heti tullut ekoja ohareita.

Enivei, oli hauskaa huomata, että lapsilla kieli ei ole ongelma. Poika puhuu äidinkielenään venäjää, mutta osaa kyllä suomeakin. Selvästi alkuun oli kynnys ryhtyä rupattelemaan tyttöjen kielellä, eivätkä meidän tytöt tietenkään osaa sanaakaan venäjää. Toisella kotimaisella ja englanniksi ne tärkeimmät kyllä sujuvat (kuten "I love you" ja "kom hit"). Lapsilla näytti kuitenkin eräs yhteinen kieli löytyvän heti ensi kohtaamisesta. Kieli, joka on aikuisille hiukan hankalampi. Ensimmäinen puolituntinen nimittäin kului nauraessa. Voi sitä kikatusta ja hihkumista, mitä tenavakolmikko sai aikaan juostessaan ympäri pihamaata.