Kävimme viikonloppuna Kannuksessa maalla. Huippua! Säät olivat taas mitä suosiollisimmat ja hermot lepäsivät. Olen ehdottomasti maalaisihminen, vaikka koko ikäni olen kaupungissa asunut. Isänäiti asui maatilalla, kun olin pieni. Kuulemani mukaan olen seissyt navetassa jalat mustanaan kärpäsiä ja huokaillut: "Ihanaa..."Viikonloppu sujui loistavasti marjoja poimien ja muuten vain ulkoillen. Kaksi päivää kului matkustamiseen, joten jäljelle jäävänä yhtenä päivänä ei mitään kovin speciaalia ehditty touhuamaan. Mukavaa oli silti. Tai ehkä juuri siksi.
Luin kesällä vanhasta Apu-lehdestä ekopsykologi Kirsi Salosesta kertovan jutun. Hän mainostaa luontoa ihmiselle tärkeänä hoitomuotona. Ekopsykologiassa ihminen on osa luontoa, mutta luontoyhteys on monilla ihmisillä nykyään heikentynyt. Tästä aiheutuu Salosen mukaan psyykkisiä ongelmia. Tiedä sitten niistä, mutta sen olen huomannut, että jos oleilen paljon luonnon helmassa kuten maalla, näen silmät sulkiessani kaiken laisia kasvinkuvatuksia ja pörriäisiä. Sen sijaan, jos nyt tätä kirjoittaessani suljen silmäni, näen epämääräisiä hahmotelmia webbikamerasta, muistilapuista ja tekstiriveistä. Oli psyykkisiä ongelmia tai ei, mielestäni on mukavampi katsella tuulessa heiluvia heinänkorsia kuin työpöydällä odottavia paperipinoja.
Salosen mukaan jo pieni viite luonnosta, kuten työpöydällä oleva kuva luontomaisemasta, auttaa palauttamaan yhteyttä luontoon. Kuinkahan vahingollinen psyykelleni mahtaa olla edessäni oleva kortti, jossa sammakko on lasipullon sisällä ja nähdäkseni koettaa kiivetä sieltä pois?
Toivottavasti Sinä, arvoisa lukija, pääset pian pois koneelta ja luonnon helmaan. Ei siellä kauaa tarvitse viipyä, niin yhteys tulee takaisin. Siitä pitävät vuorollaan huolen polttava aurinko, inisevät hyttyset ja ympärillä pörräävät paarmat. Leppoisia hetkiä!
