Kuka on arvokkain?

Olipa kerran Mies ja hänellä kaksi kättä. Kädet olivat vahvat ja mies taitava käyttämään niitä. Sormet tekivät tarkkaa ja vaativaa työtä.

Eräänä päivänä sormet aloittivat keskustelun siitä, kuka niistä on arvokkain. Oikean käden sormet rehvastelivat: "Mies on oikeakätinen. Me olemme hänelle tärkeimpiä. Ilman meitä hän ei osaisi syödä, kirjoittaa eikä pestä hampaitaan." Vasemman käden sormet vastasivat: "Kyllä hän meitäkin tarvitsee monenlaiseen touhuun. Sukkien pukeminenkaan ei onnistuisi ainoastaan oikean käden sormilla."

Sormet ryhtyivät pohtimaan, ovatko ne sittenkin kaikki yhtä tärkeitä. Peukalot aloittivat yhteen ääneen: "Ilman meitä ei kyllä tarttuminen tavaroihin onnistuisi millään." Etu- ja keskisormet yhtyivät puolustukseen: "Me olemme siinä puuhassa kyllä ihan yhtä tärkeitä. Ei pelkillä peukaloilla tartuta." "Minulla on kyllä kaikkein arvokkain tehtävä. Kannanhan minä sentään Miehen arvokkainta aarretta," vasemman käden nimetön rehenteli kultainen rengas varressaan.

Oikean käden nimetön pohti ääneen: "Mahtaakohan noilla pikkusormilla olla loppujen lopuksi mitään tekoa?" Muut sormet kääntyivät oikean nimettömän puoleen. "Niin..." ne mutisivat. "Ovathan ne niin lyhyitäkin, etteivät oikein ylety mihinkään."

Oikean käden pikkusormi kiukustui: "Kyllä minä ainakin olen tärkeä. Jos minua ei olisi, ei Miehellä olisi tukea kirjoittaessaan tärkeitä kirjoituksia, tai piirtäessään tarkkoja piirrustuksia."

Oikean käden peukalo, joka oli ottanut johtajan roolin, julisti: "Taitaa siis olla niin, että mitättömin kaikista on vasemman käden pikkusormi. Sillä ei näytä olevan mitään erityistä virkaa." Tähän päätökseen muut yhtyivät suureen ääneen ja niin julistettiin vasen pikkusormi sormista vähäisimmäksi.

Pikkusormi oli hyvin murheellinen. Se ei olisi halunnut olla vähäpätöinen. Muiden sormien pilkka sai sen pohtimaan, miksi se oli ollenkaan luotu, jos sillä ei kerran olisi mitään erityistä tehtävää, jota mikään muu sormista ei voinut suorittaa.

Seuraavana päivänä pikkusormi kuitenkin ryhtyi työhön yhtä uutterasti kuin ennenkin. Puhtaan puun tuoksu sai sen tuntemaan olonsa paremmaksi ja se tiesi olevansa muiden sormien ohella tärkeänä apuna Miehen työssä. Koko päivän sormet työskentelivät ahkerasti ja pauke ja surina säesti niiden päivää. Erityisesti oikean käden sormet olivat tyytyväisiä, koska eilispäivän keskustelu sai ne tuntemaan olonsa hyvin tärkeiksi.

Iltapäivä eteni ja sormet tiesivät pian pääsevänsä lepoon. Vielä muutama työ hoidettavana ja sitten Mies pesisi kätensä ja lopettaisi työt. Sormet tekivät kaikkensa auttaakseen Miestä tekemään tarkkaa jälkeä. Työkoneiden surina ja pauke kaikuisi vielä hetken salissa.

Yhtäkkiä kone hiljeni ja Miehen kädet pysähtyivät. Sormet olivat aivan hiljaa. Kaikki ihmettelivät, mitä oikein tapahtui, kunnes yhtäkkiä kuului pienen pieni nyyhkäisy. Oikean käden sormet puristuivat vasemman ympärille ja ne huomasivat, että vasemman käden pikkusormi oli loukkaantunut. Sormet puristivat pikkusormea, jotta se ei vuotaisi niin kovasti. Pikkusormi nyyhkytti hiljaa. Se ajatteli, että nyt se ei ainakaan olisi minkään arvoinen.

Mies kiiruhti lääkäriin, jossa pikkusormea hoidettiin. Se sai kipuja lievittävän pistoksen ja tunsi olonsa helpottuvan. Sen ympärille käärittiin pehmeä liina ja se pääsi pimeään lepäämään.

Illan tullen pikkusormi kuuli viereltään hiljaisen kuiskauksen: "Kiitos." Pikkusormi huomasi, että vasen nimetön oli vielä valveilla. "Jollei sinua olisi ollut olemassa, minä olisin joutunut terän alle," nimetön jatkoi. "Minulle sinä olet kaikkein arvokkain."

Kevätpuuskia

Viimeviikkoinen tuulenvire toi mukanaan kevätpuuskia ainakin minun pieneen maailmaani. Kevätpuuskat tässä tarkoittavat muun muassa seuraavia:

• siivouspuuska
• sisustuspuuska
• käsityöpuuska
• leipomispuuska.

Ehkä nämä voisi yhdistää yläkäsitteen kotitalouspuuska alle. Harjoitin puuskailua eilen erityisen ahkerasti. Sen sijaan, että olisin heittänyt Äitien tekemät ruuat mikroon ja silpunnut kurkkua lautaselle esittämään päivän vihreää annosta, otinkin porsassuikaleet jääkaapista, tein inkivääriporsasta, keitin ylenmäärin riisiä, silppusin uudella Tupperin ihmeelläni kurkkua, porkkanaa ja kesäkurpitsaa, joista jälkimmäiset höystin sitruuna mausteöljyllä ja mustapippurilla.

Ruuan jälkeen kaivoin kihlalahjaksi saadun Moulinex-keittiöhärvelin ja hyrskytin 4 leipätaikinaa tuosta vain. Sormiani en sentään viitsinyt taikinaan iskostaa, vaan nostatin taikinat leipävuoissa ja paistoin ihanan kuohkeita namileipiä. Terveellisiäkin ovat, mokomat. Pellavansiementä, ruisrouhetta, oliiviöljyä ja herkkuna keitettyä riisiä. Saatiinpa ylimääräiset riisitkin hyötykäyttöön!

Nyt työhuoneessa puhaltavat lounaspuuskan tuulet, joten on lähdettävä syömään. Hups! Jäin kiinni töissä bloggaamisesta. Voitaisiinkohan tämä laittaa huomisen Workshopin harjoittelun piikkiin?

Kiire, kiire, kiire, kiire, kiire, kiire, kiiiireee

(Tarkkaa notaatiota otsikon sävelkululle on hankala antaa näin netitse.)

Suoraan sanottuna: tämä on hirveää. Viime viikot ovat olleet yhtä kilpajuoksua ajan kanssa. En olisi uskonut syksyllä ajautuvani vielä tähän jamaan. Katsokaa nyt, kuvituskin suoraan clipartista!

Niin se nyt vain on. Siis kiire. Jos tästä viikosta selviän hengissä, on paljon voitettu.

Ja silti oli aikaa avautua tänne.