Tosielämän puutarhuri

Niin siinä kävi, että kevät tuli ja työssäoppimisen aika. Tämä ensimmäinen työssäoppimisjakso koskee opintokokonaisuutta työskentely puutarha-alalla. Opetussuunnitelmassa kerrotaan, että tämän opintokokonaisuuden jälkeen opiskelija osaa seuraavat asiat:

• tunnistaa alan töissä puutarhakasveja
• lisätä ja istuttaa puutarhakasveja
• hoitaa tavanomaisia puutarhakasveja
• toimia asiakaspalvelutilanteessa puutarha-alan eri tehtävissä
• käyttää päivittäisissä ja kausittaisissa puutarhatöissä koneita, laitteita ja työkaluja kuten traktoria, jyrsintä, ruohon- ja siimaleikkuria sekä pientyövälineitä
• huolehtia työtehtäviinsä kuuluvasta jätehuollosta
• tunnistaa työhön ja työympäristöön liittyvät vaarat ja terveyshaitat
• ottaa työssään huomioon toiminnan turvallisuuden ja vastuullisuuden
• ylläpitää työkykyä
• käyttää työtehtäväänsä kuuluvia suojaimia
• edistää kestävän kehityksen toimintatapoja

Olin kuullut aiemmin opettajiltamme, että ensimmäisessä  harjoittelussaan he olivat haravoineet koko harjoittelun ajan. Henkisesti olin siis varautunut vastaavaan, koska tietysti työpaikoilla tehdään aina kauden ajankohtaisia töitä. Joskus sattuu, että haravoitavaa on paljon. Lisäksi tämä ensimmäinen työssäoppimisjaksomme on vain neljä viikkoa, joten ei voida olettaa, että siinä ajassa opiskelija voisi kokea koko puutarha-alan hommarepertuaarin. Tässä suhteessa minulla kävi kuitenkin hyvä tuuri!

Aloitin työssäoppimisjaksoni (taidan jatkossa käyttää tästä kotoisasti nimitystä harjoittelu, joka taipuu tekstiin paljon helpommin) pääsiäisen jälkeen huhtikuussa Oriveden kaupungin puistot ja yleiset alueet -tulosalueella. Oikeastaan en tarkkaan osannut odottaa, mitä seuraavan neljän viikon aikana tulisi tapahtumaan, mutta menin töihin tiistaina (maanantai oli vielä pääsiäisen pyhiä, ei mikään rokulipäivä muuten vain, toim. huom.) avoimin mielin. Nenäni ei ollut avoin, vaan vuosisadan flunssa iski päälle tietysti juuri silloin, kun aika oli mitä huonoin.

Viikko 1
Roskat ja jätehuolto

Ensimmäinen työviikkoni alkoi tiimityönä roskisten tyhjäämisellä ja tiettyjen alueiden siistimisellä roskista. Samalla keräsimme keskustan alueelta istutusruukuista talven pois, eli havut, hopealehdet ynnä muut kasvit. Sain tietää, että vedenpuhdistamolle viedään oksat ja kompostoituva  puutarhajäte kahteen eri kasaan – tai pikemminkin vuoreen – ja roskat työmaan roskakatokseen. Puhdistamolle voi kuka vain kaupunkilainen kuljettaa oman puutarhajätteensä, mitä en ole aiemmin tiennytkään. Vastahan tässä on kuusi vuotta Orivedellä asuttu... Ikävä kyllä ihmisten ollessa kyseessä, aina jätteet eivät löydä oikeisiin kasoihin, vaan risuja viedään kompostikasaan ja päin vastoin. Tästä aiheutuu työtä muutenkin kovin työllistetyille puistotyöntekijöille, jotka siirtelevät jätteitä oikeille alueille ja haravoivat maahan ripotellut risut kasaan mukaan. Tämän harjoittelujakson jälkeen aion ainakin itse olla huomaavaisempi roskanheittelijä, mikäli aihetta puutarhajätteen viemiseen tulee. Tähän mennessä kotipihan jätteet on käsitelty kotipihassa.

Puhdistamolla kompostoituvasta puutarhajätteestä tehdään multaa, johon sekoitetaan jäteveden käsittelystä syntyvää lietettä. Suomeksi kakkaa. Multa on hyvin ravinteikasta, mutta ei rikkaruohotonta. Sitä suositellaan esimerkiksi nurmikon pohjaksi, muttei hyötykasvien kasvualustaksi. Perennapenkkiin multaa voi toki laittaa, kunhan muistaa kitkeä ensimmäisinä kesinä ahkerasti, jolloin yksivuotiset rikkakasvit häviävät.

Heti ensimmäisinä päivinä alkoi myös hahmottua työtehtävä, joka tulisi sisältämään myöskin näytöt tutkinnonosaan liittyen. Sain tehtäväkseni suunnitella ja rakentaa Ruusukujan entisen leikkikentän alueelle perennapenkin. Siitä hieman tuonnempana lisää.

Lätkäystä ja muuta siivoamista

Toisena päivänä ryhdyimme tehotiimin kanssa kevään tärkeään tehtävään: puhdistamaan viherkaistoja hiekoitushiekasta. Onneksi työaikamme alkoi jo seitsemältä, jolloin liikenne keskustassa on vielä melko vähäistä. Tosin tämän huomasimme hiukan viiveellä ja ehdimme yhtenä päivänä aiheuttaa mahdollisesti hieman pahennusta pölisevän aparaatin kanssa. Tuo aparaatti on nimeltään kumiluuta ja on raivaussahan eräänlainen teräosa.

Kuiva maa pölisee. (Kuvasta kiitos paparazzi-työkaverille!)

Kaistojen haravointi – kansankielellä lätkääminen – oli aika rankkaa puuhaa. Ensimmäisellä viikolla oli kelitkin hyvin kohdallaan, joten hiki virtasi ja hiekka narskui hampaissa. Mahtava tunne, kun tietää tehneensä! Tosin keuhkotautiselta kuulostava yskä ja leukaan saakka valuva räkä vei kyllä parhaan huipun tuosta mahtavuudesta. Mutta onneksi kuumetta oli vain ensimmäisenä vapaaviikonloppuna. Toisen harjoitteluviikon loppupuolella alkoi yskäkin jo hellittää.

Yhtenä iltapäivänä käväisin myös pesutiimin kanssa pesemässä leikkikenttiä. Oli huimaa nähdä, miten värit tulivat esiin leikkivälineissä ja pöly ja lika sai kyytiä. Leikkivälineitä pestään Proclean Ultra -pesuaineella, jota laimennetaan noin 50 % liuokseksi, suihkutetaan pinnoille, harjataan ja huuhdellaan painepesurilla. Puhdasta tuli!

Viikko 2

Toisella viikolla jatkoimme toisen tehotiimiläisen kanssa lätkäämistä. Lätkäsimme, haravoimme ja kuljetimme risuja ja lehtiä puhdistamolle. Roskapönttöjä tyhjensimme myös keskustan alueella liikkuessamme. Viikon kohokohdaksi voisi mainita liikuntahallin puiston lammen siivouksen sekä suihkulähteen asentamisen. Suihkulähteen pumppu majailee talvet puistotyön varastolla ja keväisin soudetaan lammen keskelle.

Voisiko näytön tehdä soutuveneestä?
Tämä ei taitaisi kyllä mennä läpi turvavarusteiden puuttuessa...

Puiden leikkaaminen

Pääsin myös tekemään lehmusten leikkaamista liikuntahallin alueelle. Tarkoitus oli kohottaa runkoa, jotta nurmea leikatessa ei kuskin otsa kolise oksiin.

Ensin kierrellään kuin kissa kuumaa puuroa: mistä asti pitää leikata, jotta alaspäin kasvavat roipot saa pois?

 Oksa leikataan aina niin läheltä runkoa kuin mahdollista, kuitenkin siten, ettei runko haavoitu. Oksankaulusta ei saa leikata tiehensä, mutta myöskään oksatappeja tai "nokkaa" ei saa jäädä. Nokka leikatun oksan yläreunassa estää haavasolukon kasvamista leikkuuhaavan päälle.

Kuvassa näkyy hyvin oksankaulus, josta lähtee kasvamaan leikkuuhaava umpeen, mikäli leikkaus tehdään oikein. 

Vanha haava, joka on pian kasvanut umpeen.

Täysin umpeutunut haavapinta. 

Kun oksa sahataan poikki, leikataan oksan alapuolelle ensin viilto sahalla. Tämän jälkeen oksa sahataan viillon lehvästön puolelta poikki. Jos tässä vaiheessa putoava oksa repäisee kuorta ja puuainesta oksan alapuolelta, repeäminen päättyy aiemmin tehtyyn viillon kohtaan. Ensin siis jätetään tappi, joka seuraavaksi sahataan pois.

Oksa putosi, tappi jäi.

Jos oksan alapuolelle ei olisi tehty viiltoa, olisi kuori voinut revetä runkoa myöten ja puu olisi kärsinyt leikkuusta enemmän kuin tarpeen ja mahdollisesti jopa kuollut seurauksiin.

Jäljelle jäänyt tappi sahataan pois siten, että oksan yläpuolelle ei jää nokkaa ja leikkuupinnasta tulee halkaisijaltaan mahdollisimman lyhyt. Ei siis leikata aivan rungonmyötäisesti, muttei myöskään kohtisuoraan rungosta pois päin.

Viikko 3
Ruusukuja

Ruusukujalla sijaitsee entisen leikkikentän alue, jossa kävelytie halkaisee puiston. Tien eteläpuolella on alue, jonne perennapenkki oli tarkoitus tehdä ja pohjoispuolella oleskelupiste, eli vanha katos ja penkki.

Tältä näytti mittausten alussa tien eteläpuoli.

Toisena viikonloppuna tein kotona suunnitelmat Ruusukujan istutuksista. Tarkoitus oli piirtää koko alueen suunnitelma. Olin käynyt mittaamassa alueen viikolla pariinkin otteeseen ja laskeskelin multamääriä ja kivien tarvetta. En tiedä, mitä oikein tapahtui, mutta tarkistusmittauksista huolimatta paikalle tuodut multakuutiot riittivät mainiosti ja vähän jäi ylikin, vaikka multaa oli 10 kuutiota laskelmiani vähemmän! Projektin edetessä tosin huomasin, että virhelaskuja olen todella etevä tekemään. Meinasin esimerkiksi kantaa 30 kg nurmikonsiemeniä noin 200 neliömetrin alueelle, kun ohje on 3 kg / 100 m2. Onneksi huomasin asian ihan itse ja ennen kassalle menoa.

Istutussuunnitelma paperilla, versio 1

Heti kolmannen harjoitteluviikon alussa sain avukseni koko työporukan ja ajelimme Liuskemestarien louhokselle hakemaan reunukseen kiviä. (Asiasta oli toki sovittu etukäteen. Muutoinhan myynti tapahtuu pääasiassa Liuskemestarien myymälän kautta.)

Kivien valitsemista keräämistä peräkärryihin.

Pääsin kunnolla harjoittelemaan peräkärryn kanssa ajamista, kun louhoksella maapohja ei ollut ehkä ihan suunniteltu Opelin pikkuruisten renkaiden kulkuun painavaa lastia raahaten. Onneksi ei tarvittu kuitenkaan hinausapua, vaan päästiin takaisin ylös turvallisesti ja autokin säilyi ehjänä.

Ladoimme kivet paikalleen vielä samana päivänä ja alue näytti pian tältä.

Kivien alle levitettiin maisemointikangasta, joka tuli istutusaltaan ulkopuolelle noin 20 cm alueelle ja sen päälle levitettiin hiekkaa. Kangasta jätettiin myös altaan sisäpuolelle noin 30 cm ja se nostettiin pystyyn mullan ja kivien väliin. Kankaan tarkoitus on estää mullan leviämistä kivien väliin ja siten myös estää muurin rikkaruohottumista. Hiekkakaista reunuksen ulkopuolella helpottaa nurmikon leikkaamista ja myös istutusalueen reunan siistinä pitämistä. Rikkakasvit on suhteellisen helppo kitkeä hienosta hiekasta.

Multa tuotiin puhdistamolta ja kaivuri nosteli lastin perennapenkin puolelle sekä levitti nurmialueille. Aika paljon käsityötäkin jäi vielä kaivurin työn jälkeen, joten voin vain kuvitella, millainen urakka olisi ollut kokonaan ilman kaivuria!

Vasta mullan levittämisen jälkeen tuli mieleen, että alueella olevalle katokselle ja penkille olisi pitänyt jättää kulkuväylä. Toisaalta ei ole tiedossa, kauanko katos vielä saa paikalla olla, kun nyt jo puhuttiin sen poistamisesta. Siitä huolimatta lopputulos on hiukan hassu, kun penkki ja katos ovat nurmialueen keskellä. Olin niin keskittynyt istutusten suunnitteluun, etten huomioinut kaikkia yksityiskohtia toisella puolella tietä. Toisaalta olin kyllä ehdottanut myös tuolle puolen istutuksia, mutta ohjeena oli laittaa paikalle nurmikko. En harmi kyllä tullut sitten ajatelleeksi asiaa sen enempää ja laitan virheen kyllä omaan piikkiini. *tuiks, sieltä löytyy*

Seuraavaksi vuorossa olikin nostaa perennat Isonkiventien kahdesta pahoin rikkaruohottuneesta perennapenkistä ja osa VR:n seisakkeelta sekä liikuntahallin puistosta. Juolavehnän, vuohenputken ja monen muun rikkaruohon juurten poistaminen perennoiden juuripaakuista oli melkoinen urakka. Viikkoa myöhemmin kyllä jo joidenkin keskeltä nousi juolavehnä sinnikkäänä. Toivottavasti kuitenkin pahemmalta leviämiseltä säästyttäisiin. Kitkemistä tähän toki tarvittaisiin.

Kaksi tämän näköistä perennapenkkiä oli ennen Isonkiventien nurmialueella.

Kun kasvit oli nostettu, putsattu ja jaettu ja Isonkiventieltä oltiin saatu kivet nostettua penkkiin paikoilleen, ryhdyimme istuttamaan kasveja. Alkuperäiseen suunnitelmaan tuli joitakin muutoksia. Bellistä (Bellis perennis) ei alkuperäisistä istutuksista löytynyt, mutta yllätyksenä laakakatajan (Juniperus horizontalis) alta löytyi harjaneilikka (Dianthus barbatus). Se sai siis tulla kiinanpionien (Paeonia lactiflora) eteen belliksen paikalle. Korkeuseroa belliksellä ja neilikalla toki on roimasti, mutta tuossa kohdassa se ei luultavasti haittaa.

Istutukset käynnissä. Osa kasveista puuttuu.

Istutusten jälkeen kävimme Isonkiventiellä toisen työntekijän kanssa jyrsimässä entiset perennapenkkien paikat ja kylvämässä nurmikon. Ruusukujalla tehtiin ensin kalkitus uudelle nurmikon alueelle ja perennapenkissä täsmäiskuna kalkinsuosijoille.

Jotenkin päässä soi Jingle bells, kun tätä katseli.

Tämän jälkeen jyrsin mullan nurmialueilla, jolloin multa sekoittui hieman pohjana olleeseen hiekkaan. Seuraavaksi alue tasoitettiin haraamalla, jyrättiin ja kylvettiin nurmikko. Kylvön jälkeen jyräys toistettiin ja annettiin luonnon hoitaa kastelu. Tuo kolmas viikko oli harjoitteluaikani sateisin, eikä sekään nyt aivan yltiösateinen. Perennojen istutuksen ja nurmikon kylvön kannalta tietysti oli hyvä, että vettä saatiin.

Loppujen lopuksi Ruusukujalla näyttää minun urakkani jälkeen tältä:

Nyt vain odotellaan kasvua.
(Oho, vähän räpötettiin hiekkaa, kun käytiin lisäämässä sitä reuna-alueelle!)

Viikko 4

Viimeisellä viikolla olen päässyt kiinni koneiden maailmaan. Oikeastaan jo kolmannen viikon perjantaina pääsin oppipojaksi (vai -tytöksi? Vai -rouvaksi?) huoltamaan toista käytössä olevaa ajoleikkuria, BCS Ma.Tra 300:aa. Vaihdoimme öljyt ja suodattimen, ilmansuodattimen, hydrauliöljyt ja suodattimen. Lisäksi opin monenmoista rasvanipoista ja muista tärkeistä vipstaakeista. Polttoaineen suodatinta emme saaneet irti, mutta kuulemma sen vaihtaminen olisi ollut muutenkin liian aikaista, joten annoimme asian olla.

Symppis kaveri kaikenkaikkiaan.

Tällä viikolla pääsin ajamaan tuolla ruohonleikkureiden Ferrarilla ja mukavaa puuhaahan se oli! Oma Jonseredimme oli viime kesän telakalla, eikä se sieltä enää palaja. En enää muistanutkaan, miten rentouttavaa puuhaa ruohonleikkuu voi olla! Tosin alueella oli kohtuu paljon puita, joiden kiertelyyn sai välillä keskittyä, kun koneella oli kokoa ylös, alas, eteen ja taakse. Ajokuvia ei tullut valitettavasti otettua, mutta ehkä vielä joskus...

Koneiden käytöstä tein jyrsimen näytön jo aiemmin ja tällä viikolla ruohonleikkurin ja siimaleikkurin näytön. Tarkemmat arviot saan huomenna, mutta juonipaljastuksena mainittakoon, että kuulemma läpi meni! Traktorilla pääsen ajelemaan koululle ja siellä näytän myös asiakaspalvelun kukkakioskissa. Kaupungilla tuota myyntiin liittyvää asiakaspalvelua ei juuri tule, vaikkakin olen yllättynyt siitä, miten paljon kaupunkilaiset pysähtyvät juttelemaan ja kertovat toiveitaan sekä antavat palautetta tuolla työnteon lomassa. Asiakaspalvelutaitoja tarvitaan siis toki muussakin kuin myyntityössä!

Tällä viikolla pääsin myös tekemään kiveystä Orivarsan päiväkotiin. Alueelle tehtiin istutusallas ja viereen kiveys ruokaryhmän alustaksi. Tulin mukaan siinä vaiheessa, kun kaivuri levitti mursketta pohjaksi ja pääsin sopivasti harjoittelemaan lätkäämistä.

Tärrrrrrrrrrrrrrr.....

Tämä on nyt sitä toista lätkäämistä kuin tuolla aiemmin mainostettu. Oli yllättävää huomata, kuinka paljon ja kuinka tiiviiksi alusta painuukaan tärylätkän alla. 

Tiivistämisen jälkeen ei paikalle tuotu hienoa asennushiekkaa, vaan kivien alle laitettiin turvahiekkaa. Parempi toki sekin kuin ihan suoraan murskeen päälle.

Punaista betonilaattaa.

Kivien reunaan tiivistettiin mursketta ja lätkällä ajeltiin vielä päältäkin. Toimme saumoihin vielä hienoa hiekkaa ja toivoimme luonnon kastelua päälle. Nyt en muista, onko tuon jälkeen satanut. Täytyy käydä nappaamassa kuva vielä erikseen, kun alue on valmis. Tuo kiveys oli vain 10 x 13 laattaa ja valmistui toki jo, mutta unohdin ottaa kuvan.

Lopuksi

Harjoitteluaika on kulunut aivan hurjan nopeasti! Olen ollut positiivisesti yllättynyt, miten monipuolisesti olen päässyt asioita tekemään, ja vaikka rutiinia joka hommaan ei ehkä ehtinytkään syntyä, jäi sellainen olo, että kyllä jatkossakin selvitään. Huomenna käydään arviointikeskustelut tähän tutkinnon osaan liittyen, joten nyt on parasta päättää kertomus tähän ja jatkaa tarinaa tuonnempana.

Kukkakauppiaaksi

Taisin tuossa edellisessä kirjoituksessani luvata, että kerron jossain vaiheessa kokemuksiani kukkasidonnasta. Aiemmin elämässäni olen tehnyt vain minimaalisia asetelmia Oasis-sieneen esimerkiksi häihimme, mutta kimpun sitomisesta minulla ei ollut aiempaa kokemusta.

Loppusyksystä meillä oli ohjelmassa kukkamyyjänä työskentelyä. Myyntityöhön emme toki päässeet, mutta ryhdyimme harjoittelemaan muita kukkakaupan töitä. Aluksi noudimme kylmiöstä kolme rullakollista kukkia, joiden kauppakunnostusta ryhdyimme puuhaamaan. Tämä tarkoitti siis pilaantuneiden kasvien tai kasvinosien pois heittämistä, uusien imupintojen veistämistä ja joitakin muita kasvikohtaisia toimenpiteitä. Esimerkiksi valkoliljoista poistetaan avautuneiden kukkien heteet, jotta siitepöly ei sotke paikkoja.

Olen aina pitänyt valtavasti kukkakaupan tuoksusta. Jo ensimmäisenä koulupäivänä huomasin ilokseni, että käytävällä, jossa luokkamme sijaitsevat, leijuu hurmaava kukkien tuoksu. Nyt tuo samainen tuoksu tuli monin kerroin voimakkaampana luokkaamme. Tosin aika pian sain huomata, että tuoksu muutti melkoisesti muotoaan, kun maljakoissa lilluneet kukat nostettiin ylös. Vanhahtanut vesi ei enää ollut kovin hurmaavan tuoksuista.

Yhtä kaikki, veistelimme imupintoja peukalomme verille. Asiaa yhtään tuntevat voivat tässä vaiheessa huomata, että tekniikassa oli todella hiomista, koska veitsen ei kuuluisi edes osua peukaloon, mutta niin siinä vain kävi. Pikku hiljaa oikea tekniikka alkoi löytyä ja kukkiin jäi jonkin verran varttakin jäljelle. Pääsimme harjoittelemaan spiraalin tekoa.

Kun tehdään kimppua, valitaan yleensä jokin kukka keskimmäiseksi ja tämän keskikukan ympärille ryhdytään kokoamaan muita kukkia spiraalin muotoon tietyllä tavalla. Näin siksi, koska spiraaliin koottuun kimppuun voidaan tarvittaessa vaihtaa kukka toisen tilalle tai liikutella kimpun kukkia paikasta toiseen ilman, että koko kimppu leviää. Tämä on mahdollista, kun homma onnistuu. Totuus olikin sitten hieman toisenlainen. Kertokoon kuvat enemmän kuin lukuisat sanani.

Tällainen sekalainen kimppu oli hikisen urakkani tulos. Tuo sininen puikula tuolla on se keskikukka. Melkeinkeski ainakin. Tässä kimppua ei ole sidottu polypastilla, vaan se on vain hellässä otteessani. Kimppu näyttää melko hienolta.

Vaan kas, kun käännämme hieman kuvakulmaa. Keskikukka ei olekaan niin keskellä ja kimppukin on paaaljon kapoisampi.

Ylhäältä kuvattuna paljastuu kaamea totuus: kimppu on litteä (otteeni on siis soikea) ja keskikukka on ihan jossain muualla kuin keskellä.

Kaipa se niin on, että tässäkin olisi mahdollista hankkia kokemusta ja harjoittaa taitojaan, mutta kysynpä vain, millä ajalla ja hermoilla. Olin oikeastaan aika yllättynyt tuskastumisestani. Toisaalta olen näppärä käsistäni ja kokemusta käsillä tekemisestä on, mutta tämä ei luonnistunut, ei sitten millään! Ehkä tuohtumiseni oli tästä näkökulmasta ajateltuna aivan oikeutettua.

Ehkä silti käytän ensi kesänä hetken jos toisenkin koristaen kotiamme leikkokukilla ja totta tosiaan aion sitoa ne kimpuiksi enne maljakkoon laittamista. Ihan vain kiusallani!

Pihamaalla kerran

Minä olen niitä äitejä, jotka eivät osaa olla lasten kanssa pihalla. Noin. Nyt se on myönnetty.

Älkää ymmärtäkö väärin: lapsemme pääsevät kyllä päivittäin ulos, mutta itse voisin touhuta näin talvisaikaan sisätiloissa koko päivän, eikä tekisi tiukkakaan. Jos menen ulos, en osaa touhuta siellä mitään, kun ei pääse istutus-kastelu-kitkentä-kierrokselle. Onpa minut talvisin nähty vällyihin kietoutuneena penkillä kutomassakin.

Tänään päätin, etten pelkästään tuikkaa junnuja toppavaatteisiin puettuina omatoimiulkoilulle, vaan lähdin mukaan. Väkisin. Aluksi hain postin, potkiskelin lumikökköjä, maleksin ympäriinsä, kävin katsomassa istutusalueet (lumen alla, ei juuri nähtävää) ynnä muuta turhauttavaa. Olen niin mielikuvitukseton äiti, etten pysty eläytymään lasteni oravaleikkeihin, joten en edes harkinnut mukaan tuppautumista. Eivätkä ne edes pyytäneet, mokomat talttahampaat.

Eino ja Oskari ovat meidän pihallamme saaneet aikaan varsin pientä häiriötä. Ilmeisesti kaikki pihamme kynnelle kykenevät puut kaatuivat jo ensimmäisinä täällä asuminamme talvina, koska nyt myrskyäijät tyytyivät heittelemään risuja ympäri pihaa. Paljon risuja. Siitäpä löysin minä ainoan pihahomman, jonka verukkeella sain itseni pidettyä ulkona. Päätin ryhtyä keräämään risuja.

Pari koivunruoskaa poimittuani, käteni alkoivat väkisin väännellä niitä kehämuodostelmaan. Päätin kokeilla kranssin tekoa. Saapuvilla ei ollut rautalankaa, narua tahi muutakaan epäorgaanista apuvälinettä. Vain risut, minä ja kömpelöt toppahanskani. Arvatkaa, meinasinko nakata risut kokkopaikalle saman tien. Jokin minussa sai kuitenkin jatkamaan keräämistä ja kieputtamista. Riks-räks, äh, väänt', naks... Ei se helppoa ollut, mutta jonkinlaisen kehän siitä sain aikaan.

Pöh. Olipa ruma ja vänkyrä. Jatkoin maleksintaa, kunnes silmiini osui pudonnut lehtikuusen oksa. Siinä killui yksinäinen käpy, joka päätyi kranssiin. Olipa yksinäinen. Onneksi käpylähde ei ollut aivan ehtynyt, vaan lehtikuusen juurelta löytyi lisää pudokkaita. Puun vieressä näkyi myös kuivuneita vuohenputkien kukintoja ja vähän tuonnempana pönötti kuivuneita hietakastikoita. Keräilin niitä näitä ja samaa tahtia tuikkasin risujen joukkoon.

Kas kun kranssi jäi vänkyräksi, mutta salaa olen silti siitä hiukan ylpeä. Jotenkin se on ehkä liikuttava.

Pöydällä ollessaan kranssin keskelle ehkä saisi pilarikynttilän tai pikkiriikkisen lyhdyn, mutta jotenkin tulielementin yhdistäminen tähän tuntuisi hurjalta.

En tiedä montaa niin suloista asiaa, kuin erilaiset talventörröttäjät, jotka sinnikkäästi muistuttavat meitä lumen alla piilevästä elämästä. Etenkin nuo kuivuneet sarjakukkaiset kukinnot ovat kauniita.

Kranssi päätyi toistaiseksi kuistin seinälle. Oveen sitä ei voi laittaa, koska oven liikkuessa se todennäköisesti pärköäisi risuroskakasaksi oven taakse. Tämä tuotos luettaneen kukkasidonnan piikkiin, joskin kokemuksesta jäi aika erilainen fiilis kuin kukkasidonnan tunnilta, kun teimme kimpun. Siitä lisää tuonnempana.

Leppoisaa joulun odotusta lukijoille!

Pee äs. Lukijaksi voit liittyä blogin oikeasta laidasta. Kuka on kolmas? :D

Istutusalueiden hoito

Syyskuun lopulla siirryimme puutarhakasvien kasvattamisesta viheralueilla työskentelemiseen, jotka molemmat kuuluvat tutkinnon osaan nimeltä työskentely puutarha-alalla. Myös kukkamyyjänä työskenteleminen sisältyy samaan tutkinnon osaan, mutta siihen palaamme myöhemmin.

Tartuimme toimeen siistimällä istutusalueita. Tämä oli itselleni jo ennestään hyvin, hyvin tuttua puuhaa kotipihan villiintyneistä viidakoista. Siitä huolimatta – tai siitä johtuen – homma oli myös mieluisaa. Luokkamme jaettiin ryhmiin ja jokainen ryhmä sai tehtäväkseen siistiä tietyn istutusalueen. Meidän alueemme oli melko suuri ja, noh, takkuinen.

Nurmikko oli kiivennyt istutusalueelle ja moni alueelle kuulumaton kasvi oli löytänyt sieltä mukavan ja turvallisen majapaikan. Niinpä tartuimme lapioihin, haroihin ja kanttausrautoihin tarmokkaasti.

Onneksi saimme käyttää viherrakentajan parasta kaveria, eli Avantia, johon olimme saaneet jo aiemmin lyhyen perehdytyksen. Kauhalla oli näppärä kuljettaa rikkakasvit lantalaan jatkojalostumaan.

Suurella innolla ja hikipisarat pärskyen nostimme säästettäviä, pienempiä kasveja ylös, kanttasimme reunoja ja heittelimme ruohotuppoja takavasemmalle.

Nämä jalopähkämöt asemoitiin hieman uuteen järjestykseen ja takana näkyvät siilikuuset(?) siirrettiin toiselle istutusalueelle.

Pikkuhiljaa alue alkoi näyttää siistimmältä. Tässä vaiheessa on nostettu vanhoja kasveja pois ja vuohenputkia ja juolavehnää siivottiin niiden juuripaakuista.

Hajanaisempien istutusten alueelle levitettin mansikkakangas ja päälle kuorikate. Itse en omassa pihassa ole kovasti kankaiden kannalla – lähinnä nopean muuttuvuuden vuoksi –  mutta tätä penkkiä siivotessa tuli kyllä sellainen olo, että helpommalla pääsee, kun kankaan sinne lätkäisee. Koulun alueella kuukausittaistakaan kitkentää tuskin koko kasvukaudella tehdään, joten parempi on, että rikkaruohottumista estetään kaikin keinoin. Tuo kangashan ei siis tietenkään jää näkyviin.

Monesti kuulee arvosteluja siitä, miten tylsän näköistä kuorikate on. Tässä kuitenkin on oiva osoitus siitä, miten paljon siistimpi katettu istutusalue on kuin multapintainen. Tämä kuvan tilanne on sellainen, että kangas ja aika loppui kesken ja työ jatkettiin sitten toisella kerralla päätökseen. Harmi kyllä en ole ottanut kuvaa täysin valmiista istutusalueesta, mutta ehkä muistan ottaa sen keväällä.

Tässä lopuksi vielä ennen ja jälkeen -kuvat.

Istutusalue ennen käsittelyä

Istutusalue käsiteltynä, viimeistä silausta vaille.

Tälle kyseiselle opintojaksolle sisältyi myös perennojen jakaminen ja istuttaminen, sipulikasvien istuttaminen ja kesäkukkien istuttaminen. Muista minulla ei olekaan kuvia, mutta yksi ulkoruukku yhdisteltiin useasta pienemmästä asetelmasta ja kyllä tuli hieno! *hyväntahtoista tirskuntaa*

Kaikenkaikkiaan on sanottava, että ehkä tämä istutus ja hoito on sitä, mistä tähän mennessä pidin eniten. Vaan jatkoa seuraa...

Ruohonjuuritasolla

Minulla on selvästi liian korkea kynnys tarttua toimeen tämän blogin kirjoitusten kanssa. Olen pienehkössä mielessäni suunnitellut jo monen monta blogimerkintää viimeisen parin kuukauden ajalta, mutta silti tänne blogiin asti ei ole siirtynyt tekstin tekstiä. Tähän on tultava muutos. Siispä aloittakaamme.

Kouluvuoden alkutaipaleella opimme, kuinka tehdään nurmikko. Jotenkin nurmikon perustaminen on kummitellut mielessäni aina vähän sellaisena "liian haastavaa hommaa, että viitsisi sen vaivan  nähdä kotipihasssa" -juttuna, mutta sain huomata, että väärässä olin. Toki meitä oli koko joukko tarttumassa toimeen tuon 6x8 metrin alueen kanssa, mutta joka tapauksessa minulle jäi sellainen kuva touhusta, että ehkei se olekaan ylivoimaista saada hyvää jälkeä aikaan.

Nurmikon perustaminen etenee seuraavalla tavalla.

1. Jyrsintä
Alue, jolle uusi nurmikko perustetaan, jyrsitään jyrsimellä tai muuten myllätään käsityökaluja käyttäen huolellisesti.

2. Alueen siivoaminen
Poistetaan ylimääräiset kivet, kannot, juuret ja muut moskat. Hyvänä apuna tässä on ihan perus rautahara. Mitä vähemmän rikkaruohojen juuria mullan joukkoon jää, sen helpommalla alueen hoidossa pääsee jatkossa.

3. Peruslannoitus
Syksyllä lisätään PK-, keväällä NPK-lannoitetta. Myös kalkitus tehdään nurmikkoa perustettaessa. Noudata lannoittamisessa valmistajan antamia lannoitemääriä.

4. Alueen tasaus 
Tarvittaessa alueelle tuodaan lisämultaa (puutarhamulta) ja alue tasataan haraamalla.

5. Jyrääminen
Kylvettävä alue jyrätään käyttämällä vedellä täytettävää tai verkkojyrää. Kotikonsteina voi käyttää vaikkapa lannoitesäkeillä täytettyä tynnyriä jyräämiseen. Tärkeää on tehdä alustasta tarpeeksi tiivis ja tasainen. Kengänjälkiä ei juuri saisi pintaan painua, kun jyräämisen jälkeen alueella kävellään.

6. Mittaaminen ja kylvö
Alue mitataan ja saadun mittaustuloksen perusteella lasketaan siemenmäärä. Nurmikko kylvetään aina kaksisuuntaisesti ristiin eli esimerkiksi neliömetri kerrallaan kylvetään viistoon kulmasta kulmaan ensin toiseen suuntaan ja sitten vastakkain ristiin toiseen diagonaaliin.

7. Jyrääminen
Alue jyrätään siementen päältä, jolloin siemenet painuvat sopivasti kasvualustaan.

8. Kastelu
Alue kastellaan tarvittaessa. Poutasäällä kastellaan kylvön jälkeen huolellisesti, mutta jos maa on valmiiksi märkä tai sataa, ei kastelua tarvita. Myöhemmin kastellaan tarvittaessa.

Ihan helppo homma siis! Teoriassa kyllä, mutta loppujen lopuksi golfkenttänurmen kaltaiseen pihanurmeen saa nähdä aika paljon vaivaa etukäteen ja vielä hoitovaiheessakin. Omassa pihassani olen tullut siihen tulokseen, että voikukka-apilameri on oikeastaan aika kaunis. Ja lapset rakastavat tehdä seppeleitä!

Koulun alku ja ensimmäinen lähiviikko

Saatuani hyväksymiskirjeen Ahlman Instituuttiin puutarhatalouden perustutkinto-opiskelijaksi viherrakentamisen alalle, olin aavistuksen hämmentynyt. Hyväksyvä kirje tuli myös Tampereen ammattiopistoon vaatetusompelijan opintoihin, mutta tällä erää valitsin aikuisopiskelun töiden ohessa.

Kesä kului kasviota kootessa ja linkitän tuotokseni tänne, jahka arvioinnit on annettu. Kasvioon piti kerätä 38 luonnonkasvia, joista iso osa löytyi ihan tästä lähiympäristöstämme, mutta osaa etsittiin kissojen ja koirien kanssa pitkin maakuntia. Kasviosta lisää, kunhan palautus opettajalle on ok.

Opinnot alkoivat syyskuun alussa ja olin kuin kuka tahansa ekaluokkalainen innostuneena kotiovella odottamassa, koska saa lähteä kouluun. Ensimmäisellä lähiviikolla tutustuimme kouluun, tulevaan opetusohjelmaamme sekä tietenkin vastuuopettajaamme ja toisiimme. Ryhmämme on mukava ja hyvin toimelias. Vastarannankiiskiä ja väkisin mukanaroikkujia ei porukassa ole. Aurinko ja syyskuun yllättävä lämpö helli meitä koko viikon.

Koulun tiloja kiertäessämme saimme aavistuksen tulevista tehtävistä. Ainakin hiekkalaatikkoon pääsemme leikkimään palikkaleikkejä ja traktorin ajo kuuluu näyttöihin,  jotka suoritetaan tutkintotavoitteiden täyttymiseksi. Traktorilla ajo jännittää meistä useimpia – osaa uteliaalla, osaa kauhunsekaisella tavalla. Itse olen asiasta aika innostunut. Käytännössähän sen sitten vasta näkee, kuinka paljon näyttöön valmistautumiseen tarvitaan harjoittelua.

Kivityöluokan hiekkalaatikon laajennus tässä vielä kesken.

Yksi tilan traktoreista, joilla pääsemme harjoittelemaan.

Oman alan asioista tutustuimme ensimmäisellä lähijaksolla sadonkorjuuseen ja kasvinsuojeluun. Näistä sadonkorjuuta opettelimme omenan avulla. Ahlmanin tilalla on ihana omenatarha, jonka kauneuden kevätaikaan voin vasta vain kuvitella.

Pienen pieni siivu Ahlmanin omenatarhaa

Tunneilla opimme poimimaan omenoita oikeaoppisesti, luokittelemaan hedelmät laatuluokkiin sekä tunnistamaan lajikkeita ja kasvin erilaisia vioittumia. Tutuiksi tuli muun muassa muumiotauti, omenarupi sekä omenakoin toukan vioitukset. Nämä meidän tulee sitten aikanaan tunnistaa myös kasvitauteihin ja hyönteisiin liittyvässä tunnistustentissäkin. Toki iso osa asioista oli jo entuudestaan tuttuja, mutta uusiakin asioita tuli roppakaupalla.

Ahkerat omenanpoimijat työssään

Tutustuimme omenan tuholaisten lisäksi myös muihin kasvituholaisiin ja -tauteihin sekä viljelyyn liittyviin kasvutekijöihin. Ihan uusia juttuja minulle olivat esimerkiksi lämpökertymien ja hyönteisten lentoaikojen seuraaminen. Kumppanuuskasvien käsitekin täsmentyi pelkästä tuholaisten ehkäisystä myös kasvua edistäviin tekijöihin.

Pääsimme myös laskemaan torjunta-aineiden käyttöön liittyviä laskuja ja kokeilemaan reppuruiskun käyttöä käytännössä. Myös liekkipöhötintä (vaimikäsenytoli) kokeilimme rikkaruohojen torjuntaan hiekka-alueilta. Sepä oli hauska väline, mutta ehkä aavistuksen tyyris käyttää patruunan hinnan vuoksi.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisistä lähipäivistä jäi mukava fiilis ja sellainen kuva, että tästä selvitään oikein mainiosti. Siis opiskelun, töiden ja muun arjen yhdistämisestä.

Pikkuisessa päärynäpuussakin oli satoa

Helei, on aika nousta taas katolle!

Uuden elämänvaiheen myötä tuli aika alkaa purkaa muita kuin käsityöaiheisia kirjoitelmia eetteriin, eikä uudelle blogille tahtonut löytyä nimeä. Niinpä pyyhkäisin mojovan kerroksen virtuaalipölyä tämän vanhan blogin päältä, vetristelin sormeni ja asettelin blogin uuteen uskoon.

En oikein pidä minään sellaista, että jo kerran julkaistuja tekstejä ryhdyttäisiin vetämään pois, joten antaa aiempien ajatusten näkyä halukkaille. Lukiessanne tätä tekstiä aiempia kirjoituksia, huomioikaa siis tekstin julkaisupäivämäärä! Tästä eteenpäin Nouse Katolle -blogi tulee toimimaan eräänlaisena oppimispäiväkirjanani liittyen puutarhatalouden perustutkinnon suorittamiseen. Ensimmäiset lähiviikot on jo opiskeltu, joten niihin liittyvää tiivistelmää on luvassa heti lounastauon jälkeen. Aion koota itselleni myös muistiin tänne erinäisiä työohjeita tulevia ammattitehtäviäni varten. Joskin toivottavasti ammatissa toimiessani jo muistan ne ulkoa, mutta muistiinpanojen tekeminen on tunnetusti hyvää harjoitusta.

Lueskelin joitakin vanhempia tekstejä läpi äskettäin. Huomaan, että jo vuosia sitten elämää on värittänyt eräänlainen kiire. Sama tahti jatkuu nyt töiden ohella opiskellessa sekä neljän tytön arkea pyörittäessä. Onneksi pyöritystä ei tarvitse tehdä yksin, vaan ruorin toisella puolella on vakaana armas puolisoni. Hänkin jätti nyt syksyllä tutun ja turvallisen virkamiehen työnsä syrjään ja hyppäsi akateemiseen maailmaan. Ennakkoon ajattelin, että miten ikinä selviämme kahden aikuisen opiskelusta ja osittaisesta työssäkäynnistä, mutta arki on toistaiseksi osoittautunut helpommaksi kuin säännöllisten työaikojen ja satunnaisten komennusten ollessa arkipäivää. Lisää akateemisia viisauksia voit löytää Laitakankaalta.

Tietynlaisesta kiireestä tai arjen täyteydestä huolimatta jotenkin elämä on nyt leppoisampaa kuin pitkään aikaan. Ehkä tästä vielä jossain kohtaa saa iskun vasten kasvoja, mutta nyt olen enemmän kuin tyytyväinen. Se riittää.

Jottei ensimmäisestä uudesta julkaisusta tulisi aivan kuvaton, laitettakoon tähän loppuun vihje tulevasta projektista. Kuva on kyllä hiukan kehno noin laadullisesti. Ilmakuva on kuvattu videona Samsung Galaxylla joidenkin kymmenien metrien korkeudesta ja napattu videosta talteen, permantokuva on otettu kaatosateella ikkunan läpi – kännykällä niinikään.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tällä erää!

Trampoliini saa löytää tontilta toisen paikan ja ainokaisen takapihan kuusen ympärille tulee istutusryhmä. Kasvimaa (ilmakuvassa ylhäällä rehottava alue) kunnostetaan ja muutetaan hieman erilaiseksi.

Talo Katto

Tässäpä kuvia tuvasta ja pihasta muuton aikoihin.

Talo takapihan puolelta. 

Kuvassa näkyvät rappuset johtavat pannuhuoneeseen. Yläkerrassa näkyy portaikon ikkuna (pieni vasemmalla) ja pienen makuuhuoneen ikkuna. Alakerrassa on olohuone. Kuvassa vasemmalla näkyvän portin takana menee rappuset kellariin, jossa on isännän valtakunta.

Syksyinen näkymä pienestä makuuhuoneesta.

Sitten liuta kuvia sisätiloista.

Olohuone eteisestä päin katsottuna

Olohuoneesta eteiseen

Portaikon alaosa eteisestä kuvattuna

Portaikon puolivälin mutkasta ylöspäin

Yläeteinen portaiden yläpäästä kuvattuna.

Oikealle aukeaa pikkumakkari, edessä näkyy iso huone ja vasemmalla karmin takana on "hiirikomeron" ovi. Komero sai nimensä siitä, että taloon muuttaessamme löytyi sen lattialta kuollut hiiri. Sittemmin niitä on löytynyt sieltä täältä lisää (myös eläviä), mutta palataan aiheeseen tuonnempana.

Yläkerrasta ei kovin hyviä kuvia saa. Pääasiassa se on tuollaista laudoitusta ja matalahkoa tilaa. Lattiaa laskemalla sinne ehkä saisi lisää korkeutta ja tarkoitus on jakaa iso makuuhuone kahtia, kun lapsia kerran on kolme.

Talossa on myös iso kuisti, mutta siitä ei taida olla yhtään hyvää kuvaa. Ehkä myöhemmin. :)

Uudet kujeet

Täten ilmoitettakoon, että Nouse Katolle -blogi kokee uudistuksen tässä ja nyt. Aiemmin blogi on palvellut Leenan henkilökohtaisena juttunurkkana, mutta tästä kirjoituksesta alkaen se toimii Talo Katto:n blogina.

Niin kävi, että syyskuussa 2008 muutimme rintamamiestalotyyppiseen omakotitaloon (4h + k + s + kellarit + piharakennus, tontti 4700 m2), joka osui kesällä silmäämme myynti-ilmoituksista. Talo on rakennettu 1946 ja laajennettu 1979. Se oli muuttokunnossa ja aiemmat asukkaat olivat sitä remontoineet jonkin verran. Päätimme, ettei muuttovaiheessa remontteihin ryhdytä, vaan asutaan ja katsotaan, mitä haluamme mahdollisesti uudistaa ja korjailla. Aika pian huomasimme, että joku TSI-mies on vähän puuhastellut sähköjen kanssa ja niinpä ystävämme kävi eräänä iltana hieman "korjailemassa jälkiä". On turvallisempi mieli asustaa. :) Sen kummempia remontteja emme ole tehneet, mitä nyt pientä ikkunoiden ja ovien tiivistämistä.

Vanha talo on jo opettanut, että villasukka on ystävä. :D

Tarkistuksen paikka

Saanpa taas huomata, etten ole hetkeen noussut katolle. Jotta uskolliset lukijat eivät luulisi maan nielleen allekirjoittanutta, on syytä ilmoittaa, että blogiaktiivisuus on painottunut viimeaikoina Katon Kontin puolelle.

Olen huomannut, että on paljon helpompaa kirjoitella aihesidonnaiseen blogiin kuin alkaa keksimään tikusta asiaa sellaiseen blogiin, jonka teemana on "elämä". Toki tuonne kontin puolellekin eksyy juttua tavallisesta arjesta, joten siitä kiinnostuneet suunnatkaa kulkunne jatkossa sinne.

Antaa tämän blogituksen olla vielä kuitenkin elossa, vaikka teho-osastolle tämä jo joutaisi. Sellaista tekoelvyttämistä tämä kirjailu alkaa jo olla...

Leenan perimmäinen olemus

Blogisurffaus on antoisaa. Rouva Perttulan innoittamana googlasin itseni, eli sanat "Leena on". Tulos on häkellyttävä:

• Leena on valmistautunut eläkkeelle lähtöön jo pidemmän aikaa.
• Leena on kehittänyt erityisesti raskaana olevien päihteenkäyttäjien hoitotyötä.
• Leena on liimanhaistaja.
• Leena on teoillaan osoittanut olevansa saamansa luottamuksen arvoinen.
• Leena on myös pohtinut naisten mahdollisuuksia tekniikassa.
• Leena on seurannut läheltä miten oman käden taitojen arvostus on Suomessa pikkuhiljaa hiipunut.
• Leena on päivittänyt taitojaan vuosien aikana useilla alan värjäys-, leikkaus- ja kampaamokursseilla.
• Leena on tunnetuin tieteentekijä.
• Leena on pitänyt kotonaan pyhäkoulua vuositolkulla.
• Leena on työkyvyttömyyseläkkeellä ja elää sairautensa kanssa päivän kerrallaan.
• Leena on pitkälle koulutettu hevosammattilainen.
• Leena on tutkijana Tampereen yliopistossa.
• Leena on ehdokkaana SDP:n listalla.
• Leena on valmistunut EtnoBik® Bollywood-ohjaajaksi maaliskuussa 2007 ja Pro-ohjaajaksi elokuussa 2007.
• Leena on puolestaan käynyt töissä sekä lukenut etnomusikologian pääsykokeisiin.
• Leena on ollut kymmenisen vuotta ruotsalaisen bonsaiseuran, Svenska Bonsaisällskapin jäsen.
• Leena on vuorotteluvapaalla, ja työskentelee yliopiston kirjastossa, Tampereella.
• Kertakäyttökulttuurille Leena on tosi vihainen.
• Leena on kirjoittanut kaksi kirjaa.
• Leena on hellä ja hyvä perheenäiti, jota koko perhe rakastaa ja kunnioittaa sekä tukee haasteissa.
• Leena on Suomen kolmanneksi kaunein Miss Suomi ja komea oli hänen uransakin.
• Leena on loistava esikuva junnuille.
• LEENA ON TILAISUUDENTEKIJÄ.
• Pyydettäessä Leena on valmis antamaan erilaisia kasvatusvinkkejä.
• Leena on lyhenneys Helenasta.
• Yleisesti Leena on erittäin ystävällinen ja rauhallinen, mutta myös hivenen itsepäinen.
• Hoidettaessa Leena on rauhallinen ekä vähästä hätkähdä.
• Leena on kuulunut elämääni aina.
• Leena on hakenut lähestymiskieltoa, mutta se on evätty.
• Leena on Annelin serkku.
• Leena on Arvin serkku.
• Leena on ryhtynyt puuhaan, joka ei kovin monia kiinnosta.
• Leena on samalla tekniikalla tehty kuin monet muutkin nukkeni.
• Leena on hyvin voimakas persoona.
• Leena on nukkunut pois.
• Leena on. Kari on. Mikko on. Liisa on. Matti on ...
• Leena on avannut silmäni kohtaamaan todellisuuden, että marihuana ei todellakaan vahingoita ketään.
• Lojaali Leena on fyysisesti ja henkisesti luotettava jengikamu ja aina hyväntuulinen tyttö.
• Leena on kymmenen vuoden ikäinen ja haluaa tulla aikuisena leipuriksi.
• Leena on jo vanha tekijä näissäkin kuvioissa: Hän kasvattaa ja kerää itse yrttejä.
• Leena on erittäin kunnianhimoinenja voitontahtoinen, mutta kaikki tapahtuu kuitenkin vain koiran ehdoilla. (Tähän on mainittava, että kyseessä oli Leena Välimäen TOKO-kurssi 12.8.2007.)
• Hoitaessa Leena on vähän turhankin säikky, varsinkin kiinni ollessaan se säikähtelee kaikkea traktoreista ja polkupyöristä putoavaan kaviokoukkuun ja takana siirrettävään heinähankoon.
• Leena on kokeneiden ihmisten ratsu.
• Leena on lupautunut tekemään asialle jotakin.
• Leena on ühtaegu nii õnnelik kui kurb.
• Leena on alan helmi.
• Leena on viisas kuin Einstein.

Tähän voi olla hyvä lopettaa. En ota kantaa siihen, olenko analyysin kanssa samaa mieltä.

Uusi vuosi, vanhat tavat?

Lupauksista huolimatta ei näytä vilkkaammalta tämä blogi tänä vuonna.

Kiitos kysymästä, vuosi on alkanut ihan hyvin. Vuoden vaihde oli yhtä juhlaa: esikoinen täytti puolenkymmentä vuotta ja pitihän sitä juhlia niin lasten kuin sukulaistenkin kanssa. Rimsremssa päätti pitää naamiaiset – sukulaisille. Se oli hauskaa ja mummut ja papat pukeutuivat mallikkaasti. Ketään ei nähty ilman naamiaisasua.

Naamiasiasun takana piileskelee yhä uusin perheenjäsenemme, työnimeltään Ötsky. Eilen kävimme kurkistamassa Ötskyn salaiseen kammioon ja siellähän tuo vilkutteli ja potki seiniä (vähissä on aktiviteetit). Samalla "estimated time of arrival" siirtyi heinäkuun alkupuolelta loppupuolelle. Mutta älkää kyselkö tarkemmin. Ajallaan eivät ole aiemmatkaan saapuneet.

Heinäkuuta odotellessa. Onneksi pian on kevät ja loppuu tämä syksy.

Joulu on taas

Mihin tämä vuosi hävisi? Lueskelin blogiarkistoa, koska tulin uteliaaksi, millainen olikaan joulukuu 2006. Kovasti paljon oli samanlaisia ajatuksia kuin nytkin: kiirettä töissä, joulun ja levon odotusta, musta maa, lumenkaipuuta...

Nyt on enää yksi yö siihen, että päivä alkaa jälleen pidentyä ja kohta jo kevättintit tirskuvat puun oksilla ja purot solisevat valkovuokkojen reunustamina. Noh, puron solina ei ole tainnut lakata vielä missään vaiheessa, mutta väittäisin, että valkovuokkoja harvemmassa paikassa näkyy.

Jouluahjaostoksia olemme tehneet maltillisesti. Antaminen on hirmuisen mukavaa puuhaa, mutta kun on tuo finanssipuoli niin rajallinen. Itse voin todeta, että olemme saaneet lahjoista parhaan. Toimitus viipyy vielä heinäkuulle, mutta paketti kasvaa jo kovaa kyytiä. Se ei pääse unohtumaan, kun kulkee koko ajan mukana. :)

Toivotan kaikille uskollisille lukijoille rauhallista joulun aikaa ja tarmoa vuodelle 2008!

Ps. En lupaa mitään, mutta voisin koittaa aktivoitua blogissani paremmin ensi vuoden puolella. Kerrottavaakin voisi olla enemmän...

Henki pihisee

Huolestunut yleisö jo ehti kysellä, ollaanko täällä lainkaan hengissä. Yli kuukausi on kulunut edellisestä merkinnästä. Blogin synttärit (1.8.) menivät myös ihan totaalisesti ohi. Niin kuin moni muukin ajattelemisen arvoinen asia.

Viime viikot ovat olleet niiin kiireisiä, että aivan hirvittää. Sen lisäksi, että työmatkoja pukkaa joka väliin, pitäisi ehtiä huomaamaan hurtta ja olemaan äiti (mielellään hyvä sellainen) ja vaimo (ai niin) sekä tekemään rutiinitöitä, kehittämistä ja opiskelemaan. Itsepähän olen osani valinnut, ei siinä valittamista. Jos vaan joku keksis sellaisen palvelun, josta voisi ostaa lisätunteja vuorokauteen. Ehtis joskus nukkumaankin.

Nyt äkkiä takaisin hommiin, ettei jää tekemättä.

Yhteinen kieli

Muuton myötä saimme uudet naapurit. Lapset löysivät toisensa nopeammin kuin olisin arvannutkaan. Eilen Ada järkkäsi treffejä ikäisensä pojan kanssa oikein urakalla, kysymättä äidiltä, ja osa ajankohdista meni tietysti heti mönkään muiden menojen vuoksi. Hyvä, että tyttö äkkäsi mennä kertomaan muutoksista, ettei heti tullut ekoja ohareita.

Enivei, oli hauskaa huomata, että lapsilla kieli ei ole ongelma. Poika puhuu äidinkielenään venäjää, mutta osaa kyllä suomeakin. Selvästi alkuun oli kynnys ryhtyä rupattelemaan tyttöjen kielellä, eivätkä meidän tytöt tietenkään osaa sanaakaan venäjää. Toisella kotimaisella ja englanniksi ne tärkeimmät kyllä sujuvat (kuten "I love you" ja "kom hit"). Lapsilla näytti kuitenkin eräs yhteinen kieli löytyvän heti ensi kohtaamisesta. Kieli, joka on aikuisille hiukan hankalampi. Ensimmäinen puolituntinen nimittäin kului nauraessa. Voi sitä kikatusta ja hihkumista, mitä tenavakolmikko sai aikaan juostessaan ympäri pihamaata.

Ohikiitävää

Joskus asiat tapahtuvat yllättäen, kuten olen jo parissa kirjoituksessa todennut. Jopa sellaiset asiat, joita on jotenkin osannut odottaa, voivat lopulta yllättää. Silloin sitä tulee miettineeksi, olisiko sittenkin voinut toimia toisin, olisiko sittenkin ehtinyt käymään useammin.

Kaipaan sinua sittenkin, vaari.

Yhä enemmän aikaa
kaipaan olla yksinäni.
Yhä vähemmän puhuttavaa,
huomaathan kumppanini.
Yhä maailma vaahtoaa,
keinottelevat kelmit hämärässä.
Mutta minun kuohuni taukosivat
ja hetkeksi kaikki on tässä.

Toivon, että olet olemassa
ja että sinulla on kaikki valta,
että minua kannat ja kuuntelet
myös tiheimmän pimeän alta.
Toivon, että minut loit
tai edes palasen kaikesta tästä.
Nyt ei mitään lisättävää
ole elämästä.

(J. Behm 2001)

Nurkan takaa osa 2

Loma on osoittautunut kiireisemmäksi kuin olen kuvitellutkaan. Koneelle ei ole juuri ehtinyt istumaan. Tai ehkä se on vain hyvä merkki: on tullut lomailtua ihan oikeasti. :)

Juuri ennen lomaa, siis kesäkuun viimeisellä viikolla, saimme kuulla, että meidät on hyväksytty ASO-asujiksi haluamaamme paritalokohteeseen. Siitähän se sitten alkoi. Stressi meinaan. Asunto pitäisi saada myytyä, miten tässä ehtii edes muuttaakaan, kun se osuu juuri loman loppumisen kanssa päällekäin, entäpä tyttöjen hoitopaikka?

Yksi toisensa jälkeen asiat kuitenkin tuntuvat järjestyvän – ihan yliluonnollisella tarkkuudella. Asunto pantiin kaupan ja ensiesittely oli heinäkuun alussa. Esittelyn jälkeen välittäjä soitti, että yksi kävijä oli ollut. No niin, eihän tästä tule mitään, ollaan kahden asunnon loukussa, oli ensimmäinen ajatus. Seuraavana päivänä välittäjä soitti, että tuo ainokainen kävijä oli tehnyt tarjouksen. Tarjous oli juuri sellainen kuin olimme toivoneetkin ja huomenna mennään kirjoittamaan kauppakirjoja. Vielä ei siis ole nimiä paperissa, mutta erikoista olisi, jos tässä vaiheessa homma peruuntuisi.

Muuttokin näyttäisi onnistuvan ihan hyvin. Isännyys sai pyytämättä elokuun alkuun kuuden päivän vapaajakson, joten hommahan luistaa kuin saukko mäessä. Olemme siis hyvin luottavaisia myös tyttöjen hoitoasioiden suhteen, vaikkei päiväkodin johtajia saakaan heinäkuussa kiinni. :)

On se vain todettava, että välillä ihan päätä huimaa, kun tuntuu, että meitä viedään kuin rukkasta kohti uusia seikkailuja. On hyvä tietää, että emme kuitenkaan kulje sokkona, vaikka itse ei voikaan nähdä tulevaisuuteen.