Asioita nurkan takana

Moni on ehkä kuullut sanonnan "se tuli ihan nurkan takaa". Mistähän moinen sanonta on saanut alkunsa? Lukion ruotsin tunnilta jostain syystä jäi erityisesti mieleen fraasi "alldeles om hörnet", mutta se taas viittaa hiukan toisen suuntaiseen nurkantakaisuuteen. Silloin kerrotaan jonkin sijaitsevan melkein nurkan takana, jolloin siis tiedossa on, että se jokin sijaitsee siellä. Sen sijaan, jos jokin asia "tulee nurkan takaa", ei ehkä tiedetä tai ei osata odottaa, että se jokin todella on siellä.

Nurkantakaiset asiat voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia. Yhteistä niille on niiden yllättävä luonteenpiirre. Lähipiirissä on viimeaikoina ollut molempia. Negatiivinen asia saattaa olla itsen tai jonkun läheisen sairastuminen, työttömäksi jäänti tai jopa kuolema. (Suuri osanottoni Bergiusten perheelle.) Tavallaanhan kaikki näistä ovat tavalla tai toisella odotettavissa, mutta kuitenkin sitä toivoo, että ei osuisi omalle kohdalle.

Positiivisia asioita voisivat olla vaikkapa yllättävä työtarjous, hyvän ystävän vierailu tai vaikkapa positiivinen viiva perheenlisäystä enteilevässä testissä. Näistä viimeisin tietysti riippuu testin tekijän elämäntilanteesta ja toiveista, mutta usein ensin negatiiviseltakin tuntuvasta "plussasta" muodostuu ihan kiva positiivinen juttu. Vaikka tietenkään ei aina niinkään – sääli sinänsä.

Myös yllättävä opiskelupaikan saanti voi olla positiivista. Se jää nähtäväksi. Jännittävää se ainakin on. Ja tuli aivan nurkan takaa!

Lystin pitoa

Nyt on viikonloppu ja vähän päälle elelty koiramaista elämää. Alku on sujunut hyvin. Lysti vaikuttaa oikein sopeutuvaiselta koirulilta, eikä ainakaan eilen ensimmäistä kertaa yksin ollessaan ollut saanut tuhoa aikaan. Sohvan alla on kiva paikka (päälle kun ei päästetä). Sinne voi mennä vaikka nukkumaan, eikä kukaan häiritse. Hassua on, että Lysti mahtuu kävelemään siellä – toistaiseksi.

Lapsiin koiruus on ihastunut. En oikein tiedä, pitäisikö olla iloinen, vai mustasukkainen. Minusta on tullut "akka, joka roikkuu remmissä kiinni, eikä päästä minua noiden ihanien kaverieni luokse". Ulkoillessa lapset yleensä painavat edellä ja minä siinä yritän sitten saada Lystiä kulkemaan hihnassa nätisti ja vetämättä. Ihan noin vakavasti puhuen Lysti kyllä kulkee nätisti, mutta jos olen sen kanssa yksikseni pihalla, se ei vaikuta ollenkaan niin innostuneelta kuin lasten ollessa mukana. :(

Täytyy varmaan alkaa ulkoilemaan Lystin kanssa enemmän yksin ja keksiä kaikenlaista hauskaa tekemistä. Jatkon kannalta olisi suotavaa, jos meikäläinen edes vähissä määrin olisi kiinnostava. Täytyy varata hihat pullolleen herkkuja tai jotain...

Jatkossa Lystin kuulumisia voi lukea nyt vielä keskeneräisestä blogista osoitteessa http://lystinpitoa.wordpress.com. Toivon mukaan sinne tulee kirjoituksia myös toiselta huoltajaosapuolelta... ;)

Pentu tuli taloon

Jos joku on ihmetellyt vaitonaisuuttani blogissa, hän ihmetelkööt jatkossakin. En aio selittää syitä ja tekosyitä sen tarkemmin. Joskus ei vaan.

Sillä aikaa perheessämme on puuhattu. On järkätty kellari uuteen uskoon, uudistettu perheen pyykkijärjestelmä, rakennettu aita eteiseen ja järestelty kaappeihin tilaa. Kevät- tai kesävimmastakin voisi puhua, mutta yksi syy kaikkeen uurastukseen on kuvassa näkyvä karvaturri.

Lysti, eli Secret Affair's Yes I Can Boogie muutti meille tänään. Automatka oli hikinen ja läähätyksen sävyttämä, mutta pikkuneiti jaksoi matkan oikein hyvin. Matkan aikana ilmeisesti leimautui allekirjoittaneeseen aika tehokkaasti, koska autosta poistumisen jälkeen turvautui hetken aikaa kaikissa epävarmoissa tilanteissa häneen.

Lysti on nimensä mukaisesti aika lysti. Illan on ollut aika hiljaista maata, mutta oikein ystävällinen ja rakastettava. Eiköhän tuo leikkikin lähde sujumaan, kun kuviot tulevat tutuiksi. Metsässä tykkää jo touhuta, mutta parkkipaikka on iso, avara ja vähän liian jännittävä. Nyt kyllä tyttö uskaltaa jo itse kävellä sen laidalta toiselle, mutta jos pysähdytään, on paras tulla lahkeisiin vähän huokaisemaan.

Lapsia Lysti vähän alkuun vierasti. Kukapa ei, jos tulevat kikattaen ja vauhdilla vastaan? Nyttemmin, lasten rauhoituttua, koiruus tykkää pyöriä heidänkin sylissään ja leikkiä lasten leikkejä, eli nuolla naaman puhtaaksi, maistaa vähän hiuksia ja kiipeillä selässä, jos sattuu lattialla istumaan.

Sisäsiistiksi opettelu on alkanut hyvin. Yksi hätäpisu pääsi eteiseen, kun Lystikki pelästyi kovaa ääntä. Muuten tarpeet on tehty lähimetsään oikein mallikkaasti. Onhan tuo vielä ihmisten viitseliäisyydestä kiinni, mutta lähtee varmasti hyvin sujumaan.

Koira on viisas. Nyt se nukkuu. Pitäisi varmaan itsekin.

Kuka on arvokkain?

Olipa kerran Mies ja hänellä kaksi kättä. Kädet olivat vahvat ja mies taitava käyttämään niitä. Sormet tekivät tarkkaa ja vaativaa työtä.

Eräänä päivänä sormet aloittivat keskustelun siitä, kuka niistä on arvokkain. Oikean käden sormet rehvastelivat: "Mies on oikeakätinen. Me olemme hänelle tärkeimpiä. Ilman meitä hän ei osaisi syödä, kirjoittaa eikä pestä hampaitaan." Vasemman käden sormet vastasivat: "Kyllä hän meitäkin tarvitsee monenlaiseen touhuun. Sukkien pukeminenkaan ei onnistuisi ainoastaan oikean käden sormilla."

Sormet ryhtyivät pohtimaan, ovatko ne sittenkin kaikki yhtä tärkeitä. Peukalot aloittivat yhteen ääneen: "Ilman meitä ei kyllä tarttuminen tavaroihin onnistuisi millään." Etu- ja keskisormet yhtyivät puolustukseen: "Me olemme siinä puuhassa kyllä ihan yhtä tärkeitä. Ei pelkillä peukaloilla tartuta." "Minulla on kyllä kaikkein arvokkain tehtävä. Kannanhan minä sentään Miehen arvokkainta aarretta," vasemman käden nimetön rehenteli kultainen rengas varressaan.

Oikean käden nimetön pohti ääneen: "Mahtaakohan noilla pikkusormilla olla loppujen lopuksi mitään tekoa?" Muut sormet kääntyivät oikean nimettömän puoleen. "Niin..." ne mutisivat. "Ovathan ne niin lyhyitäkin, etteivät oikein ylety mihinkään."

Oikean käden pikkusormi kiukustui: "Kyllä minä ainakin olen tärkeä. Jos minua ei olisi, ei Miehellä olisi tukea kirjoittaessaan tärkeitä kirjoituksia, tai piirtäessään tarkkoja piirrustuksia."

Oikean käden peukalo, joka oli ottanut johtajan roolin, julisti: "Taitaa siis olla niin, että mitättömin kaikista on vasemman käden pikkusormi. Sillä ei näytä olevan mitään erityistä virkaa." Tähän päätökseen muut yhtyivät suureen ääneen ja niin julistettiin vasen pikkusormi sormista vähäisimmäksi.

Pikkusormi oli hyvin murheellinen. Se ei olisi halunnut olla vähäpätöinen. Muiden sormien pilkka sai sen pohtimaan, miksi se oli ollenkaan luotu, jos sillä ei kerran olisi mitään erityistä tehtävää, jota mikään muu sormista ei voinut suorittaa.

Seuraavana päivänä pikkusormi kuitenkin ryhtyi työhön yhtä uutterasti kuin ennenkin. Puhtaan puun tuoksu sai sen tuntemaan olonsa paremmaksi ja se tiesi olevansa muiden sormien ohella tärkeänä apuna Miehen työssä. Koko päivän sormet työskentelivät ahkerasti ja pauke ja surina säesti niiden päivää. Erityisesti oikean käden sormet olivat tyytyväisiä, koska eilispäivän keskustelu sai ne tuntemaan olonsa hyvin tärkeiksi.

Iltapäivä eteni ja sormet tiesivät pian pääsevänsä lepoon. Vielä muutama työ hoidettavana ja sitten Mies pesisi kätensä ja lopettaisi työt. Sormet tekivät kaikkensa auttaakseen Miestä tekemään tarkkaa jälkeä. Työkoneiden surina ja pauke kaikuisi vielä hetken salissa.

Yhtäkkiä kone hiljeni ja Miehen kädet pysähtyivät. Sormet olivat aivan hiljaa. Kaikki ihmettelivät, mitä oikein tapahtui, kunnes yhtäkkiä kuului pienen pieni nyyhkäisy. Oikean käden sormet puristuivat vasemman ympärille ja ne huomasivat, että vasemman käden pikkusormi oli loukkaantunut. Sormet puristivat pikkusormea, jotta se ei vuotaisi niin kovasti. Pikkusormi nyyhkytti hiljaa. Se ajatteli, että nyt se ei ainakaan olisi minkään arvoinen.

Mies kiiruhti lääkäriin, jossa pikkusormea hoidettiin. Se sai kipuja lievittävän pistoksen ja tunsi olonsa helpottuvan. Sen ympärille käärittiin pehmeä liina ja se pääsi pimeään lepäämään.

Illan tullen pikkusormi kuuli viereltään hiljaisen kuiskauksen: "Kiitos." Pikkusormi huomasi, että vasen nimetön oli vielä valveilla. "Jollei sinua olisi ollut olemassa, minä olisin joutunut terän alle," nimetön jatkoi. "Minulle sinä olet kaikkein arvokkain."

Vähäsen?

Västäräkki bongattu hotelli Aulangon talvipuutarhassa.

Kevätpuuskia

Viimeviikkoinen tuulenvire toi mukanaan kevätpuuskia ainakin minun pieneen maailmaani. Kevätpuuskat tässä tarkoittavat muun muassa seuraavia:

• siivouspuuska
• sisustuspuuska
• käsityöpuuska
• leipomispuuska.

Ehkä nämä voisi yhdistää yläkäsitteen kotitalouspuuska alle. Harjoitin puuskailua eilen erityisen ahkerasti. Sen sijaan, että olisin heittänyt Äitien tekemät ruuat mikroon ja silpunnut kurkkua lautaselle esittämään päivän vihreää annosta, otinkin porsassuikaleet jääkaapista, tein inkivääriporsasta, keitin ylenmäärin riisiä, silppusin uudella Tupperin ihmeelläni kurkkua, porkkanaa ja kesäkurpitsaa, joista jälkimmäiset höystin sitruuna mausteöljyllä ja mustapippurilla.

Ruuan jälkeen kaivoin kihlalahjaksi saadun Moulinex-keittiöhärvelin ja hyrskytin 4 leipätaikinaa tuosta vain. Sormiani en sentään viitsinyt taikinaan iskostaa, vaan nostatin taikinat leipävuoissa ja paistoin ihanan kuohkeita namileipiä. Terveellisiäkin ovat, mokomat. Pellavansiementä, ruisrouhetta, oliiviöljyä ja herkkuna keitettyä riisiä. Saatiinpa ylimääräiset riisitkin hyötykäyttöön!

Nyt työhuoneessa puhaltavat lounaspuuskan tuulet, joten on lähdettävä syömään. Hups! Jäin kiinni töissä bloggaamisesta. Voitaisiinkohan tämä laittaa huomisen Workshopin harjoittelun piikkiin?

Viisaita keskusteluja

Aamulla töihin ajellessa vielä hiukan unenpöppöröisenä voi joutua vastaamaan yllättäviin kysymyksiin. Tässä eräänä aamuna esikoinen 4 v. kysyi: "Äiti miksi maailmassa on eläimiä?" Meinasin jo vastata, että en mä vaan tiedä, mutta se olisi opettanut piittaamatonta asennetta asioiden pohtimista kohtaan.

Alla olevassa keskustelussa T = tytär ja Ä = äiti.

Ä: Jaa-a. Jumala halusi luoda maailmaan eläimiä, mutta en oikein osaa vastata, että miksi.
T: No mäpäs mietin. (Kuluu noin 5 sekuntia.) Nyt mä tajusin! Kun Aadami ja Eevami oli täällä maailmassa, niin sitten ne tarvitsi johonkin apua. Jumala ei sitten jaksanut enää luoda lisää ihmisiä, niin sitten se loi eläimiä.

Viisas ajatus nelivuotiaalta. En koe tarpeelliseksi korjata luomiskertomuksen kronologista järjestystä.

Lenkkimusan tärkeys on aivan verraton!

(Ti-ti-nallea kuunnelleet voivat laulaa otsikon mukana.)

Lenkkeilykulttuurini on kehittynyt. Sain vihdoin eilen ämpeekolmetettua muutamia kappaleita ja kasvatettua puhelimeni musiikkivalikoimaa yhteensä kuuteen kappaleeseen. Soittolistani on nimeltään "Lenkkimusaa" ja valikoima perin lenkittävä. En ehkä kuuntelisi raskaammanpuoleista musisointia jossakin tarkkuutta ja keskittymistä vaativassa tehtävässä (kuten origamit tai kiinalainen galligrafia), mutta lenkkeilyyn sellainen on oikein sopiva tyylilaji.

Raskas tsemppimusa ei minun kohdallani lisää askeleeseen raskautta, vaan sitä vastoin tuuppaa kenkää toisen eteen aika tehokkaasti. Lisäksi tuollaisissa kappaleissa tempo on sopiva: jos hölkkää 1/4 tahdissa, lenkistä tulee sopivan leppoisa. Reippaammin voi askeltaa 1/8 tahdissa ja tällöin saa jo oikein mainiosti sykettä ylös ja hikeä pintaan. Henkihieveriin itsensä voi vedättää tahdissa 1/16.

Soittolista on kestoltaan 26:01 minuuttia, joka riittää tällä hetkellä hyvin reiluun viiteen kilometriin. Loppuun kannattaa valita kappale, joka päättyy noin minuutin kestäviin taputuksiin, vislauksiin ja riemunkiljahduksiin. On kiva palata kotiin.

Laulu jatkukoon: "Ylös, alas ja pari hyppyä..."

Kun haaveet rajoittavat

Tapahtui keväisenä sunnuntai-iltana.

Päivä oli ollut mitä ihanin. Aurinko lämmitti ja oli mukava ulkoilla. Kevätsää toi mukanaan uuden alun tuulahduksen ja sen mukana myös muutoksenhalu jälleen kerran heräsi.

Muutoksenhalu on positiivista, jos se tarkoittaa esimerkiksi terveellisempien elämäntapojen noudattamista tai muuten itsestään paremman huolen pitämistä. Minun kohdallani se valitettavan usein tarkoittaa tyytymättömyyttä vallitseviin olosuhteisiin. Meidän asuntomme on liian pieni. Miksi meillä ei ole edes omaa pihaa? Johonkin pitäisi päästä kuopsuttelemaan multaa ja kylvämään siemeniä. Tuonkin huoneen tahtoisin sisustaa uudestaan, mutta kun ei ole rahaa.

Olen huomannut, että jos joitakin toiveita ei ole mahdollista toteuttaa, jään liian helposti kiinni haaveisiini, enkä enää nauti siitä, mitä minulla jo on. Heräsin tähän totuuteen eilen illalla ja päätin vaihtaa asennetta. Olo helpotti huomattavasti.

En voi kuitenkaan olla pohtimatta, mahdanko olla yksin tällaisen piirteen kanssa? Olen kärsimätön ihminen, joten luultavasti haaveisiin kiinni jääminen johtuu tästä. Kaiken pitäisi tapahtua heti ja mielellään nopeasti. Olenko siis päässyt elämässä liian helpolla? Enkö ole joutunut ponnistelemaan saavutuksieni eteen?

Tätä jään pohtimaan ja toivon, että pysyn päätöksessäni nauttia ja olla kiitollinen siitä, mitä minulla jo on. Suosittelen muillekin. Tämäkin on askel kohti muutosta.

Oikopolulla

Ennen koivunlehtien puhkeamista on kevään etenemistä hyvä seurata vaikkapa oikopolulla. Tyypillistä oikopolulle on, että se kulkee siellä, missä virallisesti ei kuljeta. Hyvin tyypillistä on myös, että oikopolkua pitkin pääsee jollei nopeammin, niin ainakin lyhemmin pisteestä A pisteeseen B kuin virallista kulkureittiä pitkin. Kevään tullen oikopolut ovat usein hetken käyttökatkolla – luonnollisista syistä.

Aiemmassa tekstissä mainitsemani oikopolku oli tänään vielä käyttökelpoinen. Yöllä oli ollut sen verran pakkasta, että kengän korko ei uponnut sietämättömän syvälle multaan. Ilmassa, tai oikeastaan maassa, oli kuitenkin jo aavistus vesikatastrofista, eli kovin kauaa en pääse oikaisemaan töihin.

Kukahan rakentaisi minulle pitkospuut?

5 km

Eikä ollut kivaa.

a) sattui
b) oli hiki
c) oli tukossa
d) väsytti

Muuten oli hauskaa. Tulipa käytyä.

Trallallaa, kevät on tullut!

Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sanoo vanha sananlasku. Kuinka paljon pitää tipahtaa, ennen kuin voi nuolaista, kysyn minä. Oikeastaan tässä tapauksessa en ole aikeissakaan nuolaista (yäks!), mutta räystäät tiputtelevat jo hyvinkin kohtuullisesti sulia lumia viemäriverkostoon.

Voidaankohan jo virallisesti todeta, että talvi on ohi? Vaaniiko se vielä nurkan takana odottaen hetkeä, jona selättää varomaton kulkija? Aamulla töihin tullessani oikopolkumittari kertoi, että lumipeite on sulanut viimeisen viikon sisällä noin 30 cm. Nilkkureilla ei ollut homma eikä mikään oikaista nurmikentän poikki työpaikalle. Aiemmin on pitänyt ehdottomasti pysytellä polulla, jonka jotkut ystävälliset kaksijalkaiset ovat tampanneet. Jos sattui ottamaan harha-askeleen, tuloksena oli lumella polven korkeudelle topatut farmarihousut.

Tänään kaikki oli kääntynyt toisinpäin. Jos sattui astumaan polulle, oli vaarassa kaatua, koska tiiviiksi tampattu lumi ei sula samalla tavalla kuin luonnon tilassa oleva hanki, vaan jäätyy hengenvaaralliseksi luisteluradaksi. Nyt oli siis parempi talsia hangen puolella, ja vaikka jalassa oli vain nilkkurit, ei lunta mennyt lahkeeseen ollenkaan! Tästäpä teen johtopäätöksen ja virallisesti totean, että

Kevät On Tullut!

Sanoista tekoihin

Viitaten aiempaan merkintääni olen pistänyt toimeksi. Eilen ilmoittauduin Likkojen Lenkin neljännesmaratonille. Pakkohan sitä oli lenkille lähteä.

Kokemus oli mukava. Askel rullasi ja matka taittui. Iltahämärissä oli mukava lenkkeillä. Poljentoa rytmitti mukavasti P.O.D.:n Alive.

Tiedoksi siis sinulle, joka aiemmin otit haasteen vastaan: on aika pistää toimeksi!

Ajankohtaista

Vaaliturnaus käy kuumimmillaan nyt ennakkoäänestyksen alettua. Pidä kiinni oikeuksistasi ja käy äänestämässä. Ei siinä muuta.

Ajankohtaista on myös keväiseksi muuttunut keli. Meidänkin talomme seinään ilmestynyt kyltti kertoo omaa tarinaansa. Jokin siinä saa minut aina ohi kulkiessani mietteliääksi...

Laskentoa

Ailahtelevainen on ihmisen mieli. Ja utelias etenkin. Vaihdoin taas laskuria, koska en millään malta olla urkkimatta, millaista väkeä blogissani käy ja milloin.

Tämä vain tiedoksi.

Elämä on blogia ihmeellisempää

Heti ei uskoisi, mutta näin se on. Edellinen kirjoitus on näemmä naputeltu jo yli kuukausi sitten. Häpeällistä. En silti koe olevani tilivelvollinen uskolliselle lukijakunnalleni, sillä virallisesti olen haastanut kaikki tuntemani bloggaajat (vähän pyöristin alaspäin) kertomaan itsestään outouksia. Olen osoittanut olevani aktiivinen täällä blogosfäärissä.

Sitäpaitsi... Minulla on jakautunut blogipersoonallisuus(häiriö). Toinen minäni neuloo ja tämä toinen juoksee. Tai väittää juoksevansa. Juoksut on juostu hetkeksi, koska TKL:n ammattitaitoinen kuski katsoi aiheelliseksi teloa polveni konkkauskuntoon. (Milloin järjestetään konkkausmaraton?) Eiköhän tästä kuitenkin vielä aktivoiduta keväthangille hölkkäilemään, jahka olen varmistunut polveni kestävyydestä. Tarttis päästä joulukiloja sulattelemaan...

Mutta tuosta jakautuneesta. Jos luet vain tätä blogia, et koskaan saa tietää, mitä toinen minäni puuhailee. Eikö olekin jännittävää! Riippuu tietysti sinusta, otatko asiasta selvää, vai jäätkö miettimään ikuisiksi ajoiksi salattuja silmukoitani.

---

Kuten saatat huomata, sanallinen nerouteni on ehdottomasti kärsinyt inflaation. Koita pärjätä.

Elon merkkejä

Niitä ei tarvitse etsiä, joskaan blogi ei viime aikoina ole heijastellut elämäni vilkkautta. Käytän sanaa "vilkkaus" sen sijaan, että puhuisin kiireestä, koska elämän tämänhetkiset kiireet ovat mielestäni positiivisia.

Töissä on sopivasti aktiviteettia, mieli pysyy virkeänä. Vapaa-ajalla perheen lisäksi työllistävät edelleen webbihommat sekä tehtävät appimiehen (en tykkää sanoa ketään ukoksi) vaalikampanjassa. Kaiken tämän päälle on iskenyt asuntokuume ja jonkinlainen muutoksen kaipuu. Pois kaupungista haikaa mieli. Olisi kuitenkin näppärää asua keskustan palveluiden lähellä, mutta pienellä paikalla. Ikaalinen voisi olla hyvä vaihtoehto.

Haaveen, joka on kovaa kyytiä muuttumassa suunnitelmaksi, järkevyydestä en osaa sanoa mitään. Luulen, että olen sitä paitsi aika jäävi siihen hommaan. Jos haaveilee jostakin, tapana on nähdä vain haaveen toteutumiseen tähtäävät yksityiskohdat. Oikeastaan haavetta vastaan taistelevat asiatkin kyllä huomaa, mutta tapani mukaan ajattelen niistä, että ne ovat vain pieniä kuoppia tiellä eivätkä sellaiset matkantekoa estä. Tämän muuten ovat huomanneet ne, jotka ovat autoillen kyläilleet meillä. Lumen myötä pihatien kuoppatilanne on tosin taas helpottanut, mutta auta armias, kun tulee kevät!

Palatakseni aiheeseen, eli elon merkkeihin, tämä blogi on omasta epäaktiivisuudestani huolimatta pysynyt varsin vireänä. Kävijöitä on riittänyt, joskaan vierailuajat eivät ehkä ole olleet kaikkein pisimpiä. Eihän ole mitään syytä viettää sivulla aikaa, jos kerran mitään uutta antia täällä ei ole.

Niin, kyllä vain: olen nuuskinut teidän kävijöiden toimintaa blogissani, mutta älä huoli, lukija rakas, se on nyt ohi. Vaihdoin moraalisista syistä kävijälaskurini toiseen, koska Sitemeter alkoi toistuvasti näyttää mainoksia, jotka sotivat arvomaailmaani vastaan. En mielelläni anna itsestäni sellaista kuvaa, että vietän aikaani nenä jonkun toisen etupuskurissa kiinni. Niinpä vaihdoin SuperCGI-kävijälaskuriin, joka kertoo vain sen, kuinka monta kävijää sivustolla käy, mutta ei sitä, keitä he ovat ja miten he tiensä tänne ovat löytäneet. Siksipä ehdotankin, että jätät itsestäsi jälkiä. Kommentoi, kritisoi tai jätä tervehdys muuten vain. Ei haittaa, vaikken sinua tuntisi. Olisi kiva tietää, kuinka etäältä maantieteellisesti blogiini päädytään.

Whii!

Uusi vuosi, uudet kuteet

katonkontti.blogspot.com

... siellä ne kutimet on. *bling*

Tule joulu kultainen

Olen valmis, joulu saa tulla. Vielä on paljon puuhaa, mutta mukavaa sellaista. Mielessä on lepo, iloinen yhdessäolo rakkaiden kanssa.

En olisi uskonut, että kiireisten työviikkojen jälkeen pääsisi tällaiseen seesteyden tilaan, mutta näin se vain on. En jaksa enää stressata joulusta, kun stressiä on takana jo niin paljon. Hyvä näin. Joulu on sentään jonkinlainen rauhan juhla.

Siispä rauhallista joulua ihan kaikille!

Toivotteleepi
Leena, joka ottaa nyt piuhat seinästä ja vetäytyy lepoon

Alive

Hengissä ollaan. Ehkä tästä on tarpeen ilmoittaa.